lauantaina, huhtikuuta 20, 2013

Leskenlehtiä ja routavaurioita

Päivän pyöräily oli rengasmatka  Lahden keskusta - Messilä - Salpakangas - Jokimaa - Mytäjäinen - keskusta, yhteensä noin 25 kilometriä. Lähdimme aika kovaan vastatuuleen, joka tuntui erityisesti minun ajamisessani, sillä olin edelleen liikkeellä maantiepyörää raskaammalla hybridillä.

Pari ylämäkeä tuntui todella pahalta, mutta kyllähän tuohon reittiin mahtuu Etelä-Suomessa ihan kunnioitettavia korkeuseroja. Toisaalta juuri nuo ylämäet tuottavat odottamaani ajokuntoa ehkä vähän kovempiakin lenkkejä varten.

Itse asiassa sovimme juuri äsken puolison kanssa, että otamme helatorstaiviikolle lomaa ja lähdemme Ahvenanmaalle pyöräilemään. Siellähän eivät tosin korkeuserot kiusaa Getan vuorta lukuunottamatta.

Tämän päivän lenkillä tuli vastaan kaksi merkittävää havaintoa: leskenlehdet Messiläntien varressa ja pahoista routavaurioista varoittavat merkkikepit keskellä pyörätietä lähellä Jokimaata. Lintuja en osannut tai ehtinyt bongata, mutta Porvoonjoen pinta oli juhlallisen korkealla.


Ei kommentteja: