torstaina, joulukuuta 06, 2012

Sienisesonki jatkuu resepteissä

Sain pari päivää sitten kiertokautta iloisen uutisen. Kollega oli havainnut, että minulle on myönnetty Suomen Tietokirjailijoiden apuraha sienikeittokirjan kirjoittamiseen. Olen siitä iloinen ja kiitollinen, sillä nyt parin ystäväni kanssa luotu projekti pääsee kunnolla vauhtiin. Kustantajakin on jo löytynyt, mutta siitä lisää tuonnempana, kunhan blogijulkisuuden ja muun markkinoinnin pelisäännöistä on yhteisesti sovittu.

Kaikenlaista pohjatyötä on tehty tietysti jo apurahahakemuksia varten, mutta nyt siis alkaa varsinainen työ. Keskellä talvea on luonnollista kokeilla sienireseptejä säilötyistä sienistä.

Minulla on kaapit täynnä kuivattuja suppilo- ja kosteikkovahveroita, mustatorvisieniä, herkku- ja punikkitatteja ja korvasieniä. Kun oikein käyn kuivapurkit läpi, jostain voi vielä löytyä mustavahakkaita ja ukonsieniäkin. Ja sitten on tietysti kuivattuja nokkosia ja yrttejä, joita voi käyttää sieniruokien aineksina ja maustamiseen.

Sienten pakastamisesta en ole kovin innostunut, mutta jotain pakastimessakin on. Luulisin, että paistosienistä on jonkin verran tatteja ja orakkaita. Pakastan myös suolattuja rouskuja, sillä en omista kunnon kellaria. Ja juuri tänään näin pakastelaatikossa muovipussin, jossa on sisällä kantarelleja, mustaherukanlehtiä ja valkosipulia - eräänlainen sienisalaatin tai -pikkelssin pohja siis. Jääkaapissa on yksi pönikkä suolasieniä, jotka yritämme syödä pois salaateissa nopeasti pilaantumasta.

Olen tähän asti merkinnyt sienireseptini tunnisteella sieniruoka. Tunnisteen takana on ollut välillä pelkkää yleistä sieniruokapohdintaa, joten jatkossa lisään vielä tunnisteen sieniresepti. Yritän nostaa esiin blogin uumenista myös vanhemmat, omasta mielestäni parhaat, sienireseptini.

2 kommenttia:

beautyforgivenesshealing kirjoitti...

Onneksi olkoon! Kylla mina taman tiesin jo vuosia sitten, etta nain tassa tulee kaymaan. :)

Ina Ruokolainen kirjoitti...

Kiitos Kirsi! Muistan kyllä, että olet pitkään kannustanut minua tässä. Piti vain löytää ensin se oikea idea, jolla homma liikahti lopullisesti eteenpäin. Yksi ruokakirjaviritys tätä ennen ehti jo kuivahtaa.