Viimeistelyharjoituksia

Sää täällä eteläisessä Suomessa ei ole viime viikkoina hirveästi kannustanut pyöräilemään. Olen kuitenkin yrittänyt päästä vielä jonkin verran satulaan, sillä vajaan viikon päästä lähdemme Saksaan viikon ajomatkalle. Valmiissa ohjelmassa on neljä noin sadan kilometrin päivälenkkiä, tosin joenvarsia pitkin.

Heinäkuusta lähtien olen harjoitellut hallitsemaan kilpapyörää, mutta lukkopolkimista oli tulla ylipääsemätön asia. Siirsin harjoittelua niin pitkään, että olin varmasti saanut valmiiksi yhden ainutkertaisen kirjoitustyön. Varauduin kaatumiseen ja jopa murtumiin.

Reilu viikko sitten kävin miehen kanssa ensi kerran maastossa niin, että minulla oli oikeat klossikengät jalassa. Tai oikeastaan vain oikea, sillä en halunnut lukita molempia jalkoja. Silläkin kertaa vielä kerran hölmöilin melkein pysähdyksissä niin, että onnistuin kaatamaan pyörän ja hankkimaan nirhaumat polviin.

Puoliso pystytti minulle sisälle harjoitteluaseman, jossa tuimme pyörän harjoitusvastuksella pystyyn. Ajelin yhden puolituntisen kengät lukossa, irrotin ja kiinnitin sitä vasentakin jalkaa. Ajattelin, että onhan se helppoa näin, kun ei tule mitään äkkitilanteita liikenteessä.

Eilen oli niin upea päivä, ettei asiaa enää voinut siirtää. Puin päälleni hiihtäessä käytettävät polvisuojat ja miehen rullahiihtoa varten hankkimat vahvistetut hanskat sekä tietysti pyöräilyhousut ja kypärän ja muun normaalin säänmukaisen vaatekerran. Ajoimme autolla Tapanilan hiihtomajan parkkipaikalle, jossa sain ajella turvallisessa ympäristössä ilman pelkoa törmäyksistä.

Kiinnitin oikean kengän ja kohta sen vasemmankin. Irrotin, kiinnitin, irrotin, pysähdyin ja lähdin taas liikkeelle. Kohta olin valmis maantielle. Ja sitten lähdimmekin puolison kanssa jo kiipeämään Sammalsuonkatua - yhtä Lahden kovimmista mäistä.

Yhden kerran pelästyin tien sivusta eteen pyrähtänyttä harakkaa sen verran, että reflekstit tuli testattua. Jalat saksasivat sekunnin sadasosan verran vähän hallitsemattomasti, mutta mitään vaaratilannetta ei syntynyt. Hurjimmilta tuntuivat edelleen alamäet, joissa pelotti ajaa kovaa etenkään sateen liiskaamien lehtien päältä. Sammalsuonkadulla kun voi varautua lähemmäs kuudenkympin nopeuteen ihan vain vapaasti laskiessa. Mutta sain siis pyörän pysähtymään ja jalat irti myös tuollaisen laskun jälkeen.

Mies kyllä huomasi, että irrottelen vasenta jalkaa vauhdissa tasaisin väliajoin ja testailen refleksejä ja antoi siitä jopa kehuja. Kaipa minä alan vähitellen olla valmis lukkopolkimiin. Ja myönnän, että jalat kiinni on ehkä jopa turvallisempaa ajaa edes kohtalaisen kovaa, kun ei tarvitse pelätä jalkojen irtoavan polkimilta holtittomasti kovilla kierroksilla.

Teimme eilen toisenkin viimeistelyharjoituksen, testasimme moselviiniä kuha-aterian kanssa. Ruoka oli oikein hyvää, ekologinen Lind-viini gewürstraminer-rypäleestä ihan kohtalaista, vaikka saksalainen ystävä olikin "varoitellut" alueen viinien olevan enimmäkseen kelvottomia.