90-vuotisjuhlapurjehduksella Suomenlahdella

Olin vuosikausia sitä mieltä, että muut perheenjäsenet saavat purjehtia, minä kuljen metsissä. Sen verran kokemusta sisävesipurjehduksesta oli etenkin 1990-luvulta, että koin märän puuhan aiheuttavan lähinnä kuhmuja ja mustelmia. Silti huomasin viime vuonna olevani mukana, kun otimme uudestaan käyttöön silloin 89-vuotiaan puuveneemme. Muutaman päivän reissu innosti suunnittelemaan suurta 90-vuotisjuhlapurjehdusta, jonka aikana matkaisimme Suomenlahdella Helsingistä itään.

Nyt, kun kahdessa osassa tehty matka on takana, en voi muuta kuin olla tyytyväinen. Heinäkuun alussa purjehdimme pääosin vastatuulessa itään, mutta välipäivät maissa kevensivät hieman työlästä matkantekoa. Pysähdyimme Emäsalossa ystävien upealla mökillä, Loviisassa Laivasillalla ja Kotkassa Puuvenekeskuksen laiturissa. Näimme ja koimme myös maissa paljon: kulttuuria, maisemia, hyviä ravintoloita ja mielenkiintoisia kesäkauppoja. Emäsalosta pääsimme maitse Porvooseen päiväretkelle, Loviisasta Strömforsin ruukille. Perillä Virolahden Klamilassa odotti purjehduskavereidemme tunnelmallinen kesäpaikka, jossa oli tarjolla ihana kesäkeittiö, viihtyisät majoitustilat, mustikkamaastoja ja lämmintä merivettä.

Matkustimme välillä pariksi viikoksi kotiin ja palasimme Klamilaan heinäkuun loppupuolella, jolloin teimme ensin päiväpurjehduksen Tammion kalastajasaarelle. Haminan edustalla oleva saari oli ehkä matkan omaleimaisin kohde - valitettavasti vain hirveä helle väsytti osan joukostamme niin pahasti, että visiitti jäi muutamaan tuntiin. Sen jälkeen oli pari päivää ukkosta, jolloin pystyimme lepäämään ja odottamaan Klamilassa sekä käymään maitse syömässä Haminan pursiseuran paviljongissa.

Paluumatkalle lähdimme viikko sitten, upeassa myötätuulessa. Pian kuitenkin huomasimme tekevämme matkaa varsin jännittävissä merkeissä. Osuimme Ruotsinsalmen ohitettuamme Kotkan vesillä keskelle Meripäivien ohjelmaan kuulunutta pikaveneiden offshore-kilpailua. Järjestäjien ja meri- pelastajien veneistä meitä katseltiin lähinnä kauhuissaan, mutta muuta mahdollisuutta ei ollut kuin purjehtia laivaväylää pitkin pois alueelta. Mitään varoituksia kun ei missään ennalta näkynyt, emme voineet edes välttää joutumista radalle. Yhdellä kääntöpaikalla olimme aika täpärästi kahden pikakiitäjän ajoradan välissä, mutta törmäykseltä vältyttiin. 90-vuotiaalla purjeveneellä on aika vähän väistämismahdollisuuksia, jos joku nopeampi tulee päälle.

Kotkan jännitysnäytelmän jälkeen suuntasimme Pyhtään Kaunissaareen, joka sekin oli hyvin omaleimainen kalastajasaari - tosin huomattavasti enemmän turisteille suunnattu kuin Tammio. Hauska saaristolaismuseo ja saaren kauniit talot ja pihat tekivät vaikutuksen.

Seuraava etappi oli taas tuttu mökkiranta Emäsalossa, johon meidät toivotettiin jo toistamiseen tervetulleiksi. Sieltä lähtiessä koimme tosin kaksi retken isointa takaiskua: ensin juutuimme mutaan, josta päästyämme katkesi apumoottorin bensaletku. Mökin emäntä oli avulias ja kuljetti yhden miehistön jäsenen hakemaan varaosia letkuun, joten uskalsimme lähteä retkemme viimeiseen kohteeseen, Söderskärin majakalle.

Minulle Söderskär oli yksi purjehduksen kohokohdista. Astuimme maihin 1.8, jolloin saarten jokavuotinen maihinnousukielto oli kumottu lintujen pesimärauhan päätyttyä. Varasimme majakkasaarten ainoan majoitustilan eli itse majakassa sijaitsevan "sviitin" - aika hulppea nimi pikkuruiselle huoneelle ja puolikaaren muotoon rakennetulle sängylle. Sviitissä yövyimme minä ja matkan toisen pariskunnan vaimo, sillä miehet halusivat vahtia venettämme tuulen ja aaltojen vuoksi. Syynä oli iltapäivän rantautuminen, jonka aikana oli kuulostanut siltä, että köli ajoittain osuu kallioon. Syväystä kyllä riitti, mutta kapea veneemme osuikin kallion reunaan... Yöstä kuitenkin tuli rauhallinen ja tunnel- mallinen kokemus meille kaikille, niin veneessä aaltoja ja tuulta kuunnelleille miehille kuin meille majakan paksujen seinien sisällä, täydellisessä hiljaisuudessa, nukkuneille naisille.

Meitä oli veneessä vaihtelevasti neljästä kuuteen ihmistä ja kaksi koiraa, joista viimeiset alkavat olla jo aikamoisia senioreja. Väsymystä ja joitain kuhmuja lukuun ottamatta koko miehistö säilyi terveenä purjehduksen ajan. Mäyräkoiran vatsa petti kuulemma vasta kotona, johon vanhempi tyttäremme lähti koirien kanssa ennen paluumatkaa.














Myös itse sankaritar eli 90-vuotias purjeveneemme Naja selvisi pääosin ehjänä. Parissa rantautumisessa keulapiikki joutui koville ja vääntyi (ja teki tietenkin pienen loven myös laituriin), ja Emäsalossa tosiaan katkesi bensaletku. Yksi vanha köysi katkesi vauhdissa ja aiheutti ajossa pientä jännitystä, mutta kippari onnistui korjaamaan tilanteen seuraavassa satamassa. Menomatkalla miehiltä meni yksi päivä tiivistäessä mastonkaulusta, josta on jo pitkään vuotanut vettä aallokossa kajuuttaan.

Oli tärkeää tuoda vene ehjänä takaisin Helsinkiin, sillä tänä viikonloppuna se osallistuu kilpailumiehistön voimin Helsingissä järjestettävään Champagne Regattaan. Meillä riittikin vielä runsaasti puuhaa Helsingissä, kotisatamassamme Helsingfors Segelsällskapetin Liuskasaaressa (Skifferholmen), kun palasimme sinne tiistaina iltapäivällä. Vene piti tyhjentää kokonaan paitsi kuuden ihmisen kahden viikon purjehdusvarusteista, myös kaikesta veneen retkivarustuksesta kuten astioista ja yöpymisvarustuksista. Irti piti ottaa myös retkipurjeet, jotta kilpailumiehistö pääsi vaihtamaan vauhdikkaammat lakanat tilalle. Osa purjehdussäkeistä lojuu edelleen eteisen lattialla, mutta lojukoot.

Kun purjehdus on nyt ohi, olen palaamassa takaisin töiden pariin. Onneksi on vielä sen verran valoa iltaisinkin, että pääsen vielä maalle ja metsään. Kuivuus on verottanut pahasti sienisatoa, mutta tämän iltapäivän sade Lahden seudulla ehkä lupaa parempaa. Huomenna, sunnuntaina, lähden joka tapauksessa tarkistamaan, miten marjapensaat ja kantarellit maalla jaksavat.