Sairas koira herätti aamuyöstä, aamulla se oli vietävä eläinlääkäriin, ja sen jälkeenkin päivä on ollut yhtä remputtamista. No, onneksi koiran vaivaan löytyi apu, joten lähes 14-vuotias mopsimme sai jatkaa vielä kesäänsä. Mutta iltapäivällä olin tästä kaikesta (ja eilisestä oikein hauskasta mutta pitkäksi venyneestä taidenäyttelymatkasta Mänttään) niin puhki, että olisin ollut jo aivan valmis nukkumaan.Oli kuitenkin pakko lähteä hakemaan tytärtä maalta. Koirat autossa köröttelin varmaankin aika kyseenalaisessa vireystilassa jo lähellä maaseutuasuntoamme, kun keksin kurvata tutulle pikkutielle. Sen varsilla kasvaa takuuvarmasti herkkutatteja aina, kun niitä on yleensä missään. Ja olihan niitä, osa jopa ylikypsiä. Harmittavaa tietysti hylätä jo ensimmäisellä reissulla osa sienistä, mutta niin vain olivat toukat, kosteus ja lämpö ehtineet ensin. Sen verran tatteja kuitenkin löysin, että perattuna niistä saa huomiseksi pastakastikkeen vähintään kahdelle.
Päätin ajaa mökkitien vielä loppuun ja käydä ystäväni entisen kot
i- talon pihaan, jossa minulla on kestolupa käydä sienessä. Entisen maatilan pihalla kantarellit pilkistivät iloisesti koivujen välistä, saalista tuli pari litraa.Puolen tunnin sienestys hyvin helpossa maastossa - pääosin soratiellä kävellen - antoi parin aterian ainekset. Ennen kaikkea se toi ihan hirveästi piristystä päivään. Yritän nyt lähiviikkoina käydä metsässä mahdollisimman usein, mieluiten joka päivä. Sieniä nousee lämmön ja sateiden myötä koko ajan lisää, ja minä herään syksyn lähestyessä aivan uudella tavalla eloon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti