Parasta sienes- tyksessä on se, ettei koskaan tiedä, mitä lajeja löytää. Sienimetsän tyypin toki voi valita, ja toki myös ajankohta kesällä ja syksyllä vaikuttaa, mutta silti metsän antimia on aika hankala ennustaa.
Tänään päätin tarkistaa mustatorvisienipaikat - ja olin onnekas, sillä niille oli noussut ihan uusia yksilöitä sateessa pilaantuneen edellisen sadon tilalle. Sain myös muutaman pienen ja kauniin herkkutatin, mikä ilahdutti. Se tuli kuitenkin yllätyksenä, että ehjiä pieniä limanuljaskoita oli melkein joka askeleella, luultavasti ne olivat nousseet juuri tämän viikonlopun aikana. (Jälleen kerran muistutan, että ko. sieni on hurjasta nimestää
n huolimatta todella maistuva ruokasieni. Ainoa haittapuoli on se limakerros, jonka nylke- misessä saa sormensa mustiksi.)
Lisäksi noukin mukaani muutaman kantarellin, haperon, jyvästatin ja lampaankäävän - kaikki hyviä paistosieniä. Rouskuja sen sijaan en löytänyt kuin yhden mustarouskun. Eihän sillä yksinäisellä oikein mitään tee, mutta tunnesyistä otin mukaan. Näkyi mies senkin puhdistaneen sillä aikaa, kun minä nukuin päiväunia. Aika hyvä palvelu meillä.
Minulle jäi vielä sienten valmistus ja säilöminen. Herkkutatit ja osan torvisienistä panin kuivumaan sanomalehden päälle, osasta torvia tein kastikkeen päivän kala-aterialle (Vesijärven kuhaa). Jyvästateista ja haperoista tein täytteen sienipulliin, joita aion tarjota viikolla lukupiirillemme.
Limanuljaskat paistoin pakastimeen, loput sienistä menivät jääkaappiin odottamaan ensi viikon aterioita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti