Moni purjehtija perustelee harrastustaan sillä, että vesillä - etenkin purjeveneessä - irrottautuu täysin normaalikuvioista. Navigoidessa ja purjeita trimmatessa ei kerta kaikkiaan ehdi ajatella mitään muuta, paitsi korkeintaan katsoa komeita maisemia. Ja kun illalla pääsee satamaan, on takuuvarmasti niin väsynyt, ettei illallisen ja iltapesujen jälkeen oikein enää muuta jaksa. Ainakaan murehtia.Olin perheen kanssa reilun viikon purjehdusreissulla 90-vuotiaalla puuveneellämme, joka jo itsessään luo touhuun retkeilykertoimia. Seilasimme reilun viikon Suomenlahdella Helsingistä itään ja pysähdyimme matkallamme Emäsalossa, Loviisassa, Kotkassa ja määränpäässämme Klamilassa.
8mR-jahti on ulkomitoiltaan ihan hulppea, ennen kaikkea pitkä, mutta aikansa kilpaveneenä samalla hyvin kapea ja sisätiloiltaan matala. Siellä ei ole muita mukavuuksia kuin pieni kemiallinen wc (jota ei käytetä kuin todella äärimmäisessä hädässä, sillä pikku säiliö täyttyy hetkessä) ja polttonesteellä toimiva keitin. Ei jääkaappia, lämmitintä tai virtaa sähkölaitteille. Mutta kun reissut suunnittelee järkevästi, ruoat saa säilymään ja gps:t ja kännykätkin satamassa ladattua.
Oikeastaan pitäisi kertoa, mitä veneessä on. Siinä on kahdelle hengelle koht
alaisen mukavat punkat, joissa pääsee nukkumaan kuin kehdossa tai riippumatossa keinutellen, vain aaltojen ja muita luonnonääniä kuunnellen. Sullomalla saa mahtumaan pari ihmistä lisää, mutta heidän ei kannata kärsiä ahtaan paikan kammosta, sillä keulassa on todella matalaa. Pienet koiramme sopivat yöpymään veneessä oikein hyvin.Historiallinen sisustus sisältää paljon kauniita yksityiskohtia ja erinomaisen kätevät säilytystilat juuri niille asioille, joita tarvitaan. Esimerkiksi kuuden hengen astiasto on ihan aitoa lasia ja posliinia, omiin lokeroihinsa ja laatikoihinsa turvaan sijoitettuja.
Purjehduksen kannalta tärkeimmästä eli takiloinnista ymmärrän vain pääpiirteet, mutta osaan kyllä käskystä vetää oikeasta köydestä ja hieman seurailla sitä, ettei mitään asiatonta roiku kastumassa laidan ulkopuolella. Kun käsistä on pulaa, kelpa
an myös pinnaan ohjaamaan. Olen ihan tyytyväinen avustajan rooliini, jossa haen tarvikkeita milloin mistäkin jemmasta, luettelen koordinaatteja gps:stä tai tähystän kiikarilla väylämerkkejä. Minulla on tärkeä rooli myös pakkaajana, muonituksen suunnittelijana ja sinä henkilönä, joka tekee kaikki mahdolliset varaukset kohdesatamissa.Minusta ei kuitenkaan tule koskaan sellaista purjehtijaa, joka kokee suuren vapaudentunteen irrottaessaan veneen laiturista. Kestän kohtalaisesti kallistelua vastatuuleen aallokossa, mutta sekään ei merkitse minulle suurta vauhdin hurmaa. Viihdyn, jos sää on kohtalainen ja ihmissuhteet kunnossa. Sateessa ja ukkosessakin olen selvinnyt, joten en ole ihan paha kitisijäkään.
Kaikkein nautinnollisinta on kuitenkin päästä purjehduspäivän jälkeen maihin ja katsoa, missä vaiheessa luonto on juuri siinä satamassa. Virolahdella, Klamilassa, näin tämän kesän ensimmäiset kantarellit ja koivuhaperot. Siellä oli myös jo paljon kypsiä mustikoita ja ahomansikoita.
On ihanaa päästä h
uomenna omalle maapaikallemme Hollolaan tsekkaamaan, mitä sen pihapiirissä ja lähimetsissä on tapahtunut. Nyt on vajaat pari viikkoa aikaa kotoilla ennen seuraavaa merimatkaa. Toivon ja odotan, että ukkossateet ovat nostaneet edes joitain sieniä esiin. Ja aion ehdottomasti kerätä edes mukillisen mustikoita syötäväksi heti samana iltana maidon tai jäätelön kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti