Puistosieniä

Kun olin pieni 1960-luvulla, vanhempani keräsivät ja söivät hyvällä halulla kaikki Lahden keskustan puistoista löytämänsä herkkusienet ja mustesienet. Pakokaasuista ja niiden sisältämistä myrkyistä alettiin puhua vasta vuosikymmen pari myöhemmin. Vaikka autoja olikin nykyistä vähemmän, niiden pakokaasut olivat ilmeisesti paljon nykyautoja pahempia. Muistan pikkutyttönä voineeni pahoin aina, kun kuljimme linja-autoaseman ohi, niin kauhea oli jo busseista lähtevä katku. Asun nykyään tuota asemaa vastapäätä, mutta ainakaan haju ei minua enää kiusaa kuin harvoina pakkaspäivinä. Sen verran ovat kehittyneet sekä autot että polttoaineet.

Puistosieniä en kuitenkaan halua kerätä, sen verran paljon olen lukenut ympäristömyrkkyjen kerääntymisestä sieniin. Kiusaus oli silti iso, kun löysin tunti sitten rykelmän kiinteitä ja aivan virheettömiä herkkusieniä Pikku-Vesijärven puiston nurmikolta. Sienet olivat kuitenkin noin kymmenen metrin päässä kadusta, jonka läpi kulkee lähes katkeamaton autovirta joka päivä.

Siinä mielessä löytö oli kuitenkin lupaava, että nyt tiedän kesän sienikauden alkaneen. Sadettahan on saatu ihan reippaasti, joten kohta pitäisi ensimmäisten kantarellien ja haperoiden nousta esille. Kävin tänään kurkistamassa muutaman vakiopaikan maalla, mutta vielä ei näkynyt mitään. Huomenna, ylihuomenna tai ensi viikonloppuna voi jo tärpätä.

Tuoreita makuja

Näinä päivinä saa juosta joka päivänä luonnossa ja torilla, jos haluaa saada tuoreimmat maut lautaselle. Olen jo muutaman kerran tänä kesänä tehnyt viinimarjanlehtisimaa eli Louhisaaren juomaa, tosin pakastetuista mustaviini- marjanlehdistä. Mutta tuoreitakin olisi käytössä, ja itse asiassa niitä kannattaisi kerätäkin talteen (joko pakastimeen tai kuivattavaksi), koska lehdet myöhemmin kesällä alkavat ruskettua ja usein myös joutuvat jonkin tuholaisen runtelemiksi. Louhisaaren juoman resepti löytyy aiemmasta postauksestani vuodelta 2006. Juoma syntyy aika nopeasti ja helposti, kunhan siihen tulee rutiini, ja parempaa janojuomaa saa hakea - kunhan muistaa olla sokerin kanssa maltillinen.

Suuritöisempiä sen sijaan ovat kaalikääryleet, joita meidän perheessämme rakastavat kaikki. Teen niitä aina kahdenlaisia, kasvissyöjälle sopivan ja lampaanlihatäytteisen. Tänään urakoin neljästä kaalista kaksi pellillistä, 64 käärylettä, sillä kovin usein hommaan ei jaksa ryhtyä. Ja tiedän kyllä, että muutaman päivän kuluttua niitä ei enää ole pakastettavaksi.

Tein nyt toista kertaa ison satsin herkkutatti-pähkinätäytteisiä kääryleitä, edelliset söimme viime joulun aikaan. Reseptin pohjaidea tuli Glorian ruoka ja viini -lehdestä, mutta olen kyllä soveltanut ohjetta aika lailla omien mieltymysteni mukaan. Jouluna käytin ohjeessa ehdotetun savoijinkaalin tilalla kiinankaalia, nyt tietenkin ihanaa varhaiskaalia, jota saa jo kotimaisenakin.

Täytteen riisin tilalla käytin viimeksi spelttihelmiä, nyt kokonaisia ohraryynejä. Olen ruvennut käyttämään Vääksyn Myllyn jauhoja ja suurimoita viime aikoina aina, jos vain niitä olen saanut. Speltti pitää hakea ihan myllyltä asti, sen sijaan ohrasuurimoita on lähikaupassakin.

Kaalikääryleistä tulee aina vähän eri makuisia, mutta aina ne ovat perheemme suosikkiruokaa. Nyt on edessä sosiaalinen viikonloppu, jonka aikana aion tarjoilla herkkuja myös parille vierasporukalle. Oheen keitän ihanat uudet perunat, teen ehkä jonkin kastikkeen ja tietenkin survon pakastimesta löytyviä karpaloita tai puolukoita lisukkeeksi. Salaatiksi käy näin kesällä ihan vain tomaatti joko uusien sipuleiden tai basilikan ja öljykastikkeen kanssa.