Työviikko tai ei, aurinkoon pitää päästä

Kahtena päivänä tällä viikolla - maanantaina ja tänään keskiviikkona - aurinko on paistanut niin täysillä myös työhuoneeni ikkunaan, että olen lähtenyt keskellä päivää ulos liikkumaan. Töitä kyllä on jonoon asti, mutta niitä tehdään sitten pimeään aikaan.

Maanantaina olimme jäällä hiihtämässä vähän siinä mielessä, että kävimme katsomassa Lahden Rautakankareen majaa ja tsekkaamassa, kantaako hanki. Maja ei ollut auki, ja hankikin kantoi vain ajoittain, mutta perinteisen hiihdon latujen väliin jäävällä kovemmalla alueella pystyi jotenkuten luisteluhiihtämään. Tosin kävelijät olivat tallanneet sen aika epätasaiseksi, joten sain tehdä aika lailla enemmän töitä kuin kunnon väylällä. Teivaan satama - Mukkula - Rautakankare - Teivaan satama -lenkin jäljiltä olinkin kohtalaisen puhki, mistä kertoo myös erittäin "edustava" kuva hikisine hiustöyhtöineen.

Tänään lähdimme samasta Teivaan satamasta liikkeelle retkiluistimilla, sillä nyt jäälle jonkin aikaa sitten aurattu jäärata on saatu jopa kohtalaiseen kuntoon. Viikko sitten kävimme sillä yhtenä pakkaspäivänä ja teimme sen kyllä melkein henkemme kaupalla, koska jää oli niin rosoista. En tiedä, onko väylää onnistuttu jotenkin jäädyttämään, mutta nyt tosiaan sieltä oli saatu pahimmat kuopat ja rosot pois. Aiempien vuosien tapaan lenkki on n. puolitoista kilometriä pitkä ja ulottuu Teivaan satamasta lähelle matkustajasataman laitureita ja Sibeliustaloa.

Luistelin reilun tunnin aika hidasta vauhtia ja jätin sauvatkin pois vieläkin vihoittelevan käsivamman takia. Itse asiassa juuri tuon vain jaloilla työskentelyn ansiosta huomasin kuitenkin pian, että pakarat ja reidet saavat ihan kunnon harjoitusta. Se on hyvä juttu tällaiselle istumatyöläiselle, jonka alaselkä ja pakarat ovat välillä aika puutuneita tuntikausien jumittamisesta.

Radalla oli tänään hyvin muitakin käyttäjiä, sekä lapsiperheitä taitoluistin- ja hokkarivarustuksella että vähän enemmän harrastavia retkiluistinterät jalassa. Tai matkaluistimistahan tässä tapauksessa pitää puhua, kun kerran ollaan valmiiksi auratulla reitillä, jossa ei etsiskellä mitään uusia, koskemattomia väyliä tuoreelta jäältä. Tällainen väylä on oikein hyvä harjoittelureitti minunkaltaiselleni ihmiselle, joka kyllä pitää vähän tavallista luistinrataa isommasta jäästä, mutta ei halua olla koko ajan huolissaan jään kestävyydestä ja sen myötä turvallisuudesta.

Pahoitteluni jälleen huonolaatuisista kuvista! Nykyisellä kännykälläni ei oikein parempia saa, digikamera taas on liian iso kannettavaksi mukana kovassa vauhdissa.