Huippukeittiömme ylpeänä esittää, jälleen kerran...

Kahden aikuisen viikonloppukeittiössä valmistimme tällä kertaa kahta ruokalajia, carpaccioa ja ranskalaista hernekeittoa. Ensimmäinen on tuttu ruokalaji, jonka kanssa tosin joutuu tunnontuskiin vähintään hiilijalanjälkimielessä. Meillä kuitenkin syödään kokolihaa - etenkään nautaa - niin harvoin, että kehtaamme sortua sisäfileateriaan kaksi kolme kertaa vuodessa. Ja tarkistamme tietysti, että nauta on edes lähilihaa.

Teen carpaccioa erittäin yksinkertaisen ohjeen mukaan: sisäfile pakastimeen noin tunniksi muovipussissa joko sellaisenaan tai sitten siellä voi olla mausteeksi jotain hyvää alkoholia, tällä kertaa loraus viskiä. Lautasille levitetään rucolaa, jonka päälle leikataan ohuita siivuja hieman kohmeisesta lihasta. Liha maustetaan varovasti suolalla ja pippurilla ja tarjoillaan majoneesista, tomaattipyreestä ja balsamicosta sekoitetun paksun kastikkeen kanssa. Halutessa voi päälle vuolla parmesaanilastuja.

Toinen ruoka, ranskalainen tuorehernekeitto, onkin sitten jo paljon edullisempi ja ympäristöystävällisempi - ja sopisi hyvin myös niille viikonlopuille, jolloin tyttäret (joista toinen on kasvissyöjä) on mukana. Itse asiassa söimme keittoa pari viikonloppua sitten kylässä, jossa oli mukana myös toinen tyttäristämme. Siitä se muistui nyt meidänkin mieleemme vuosien unohduksen jälkeen.

Keitetään vesitilkassa 450-500g pakasteherneitä (tai kesällä tuoreita herneitä) yhden pilkotun keltasipulin ja salvian (½ rkl kuivattua) kanssa, keittoaika 5-10 minuuttia. Soseutetaan ja siivilöidään (kannattaa siivilöidä, sillä herneenkuoret ovat aika ikäviä suussa). Paistetaan kattilassa parissa ruokalusikallisessa voita saman verran vehnäjauhoa (ei ruskisteta), lisätään 7 dl kasvislientä ohuena nauhana, jotta liemestä tulee tasaista. Lisätään hernesose ja sekoitetaan tasaiseksi. Kuumennetaan ja lisätään 2 dl kuivaa kuohuviiniä (tämä on se ranskalainen osuus!) ja tarjolle vietäessä lautaselle iso lusikallinen vatkattua kuohukermaa.

Tuosta tuoreista herneistä tehdystä keitosta on muitakin reseptiversioita, joissa kaikissa ei suinkaan ole kuohuviiniä mukana. Nekin maistuvat hyvältä, mutta kuohuva tekee keitosta erityisen kuohkeaa ja antaa oman säväyksenä. Me otimme toisesta reseptistä idean laittaa keiton päälle vielä jotain, joka voi olla esim. mätiä. Miehen idean mukaan ryöppäsin pienen määrän kuivattuja korvasieniä, joita lisäsimme keiton päälle. Ihan pelkästään keitetyt korvasienet eivät maistuneet kovinkaan voimakkaasti, joten toista lautasellista varten paistoimme ne vielä voissa ja maustoimme kevyesti suolalla ja pippurilla. Maku vahvistui ja parani heti! Hernekeitto itsessään oli jo taivaallisen hyvää ja paistetut korvasienet sopivat sen kanssa oikein hyvin.

Vanha viisaushan on se, että monien sienilajien aromi tulee täysin esiin vasta rasvan eli voin, öljyn tai kerman kanssa. Ehkä siksi moni tarjoaakin sienikeiton ja -kastikkeen aina kermaisena. Minusta se on turhaa varmistelua, sillä vähempikin rasva riittää, enkä ainakaan minä halua aina syödä keittojani "valkoisena". Sienet itsessään ovat vähärasvaista ruokaa, joten ihan hirveästi ei niiden kanssa tarvitse pelätä voita tai kermaa, mutta eiväthän kaikki ihmiset muutenkaan kestä maitotuotteita. Voisimme opetella italialaisesta keittiöstä sen, että makuja parannetaan myös öljyllä, balsamicolla ja pienellä määrällä vahvempiakin mausteita kuten chiliä.

Säästin muuten herneenkuorimössön ja aion lisätä sen huomenna sämpylätaikinaan. Tiedossa on myös todellista herkkua, sillä saimme äsken tuliaisiksi ahvenfileitä. Miehen veli oli kalassa Vesijärvellä ja toi "ylimääräiset" meille paistinpannulla paistettavaksi. Ah onnea.