Lomailua rutiineista

En ole vielä kovinkaan lähellä todellista lomaa, mutta lohdutan itseäni rikkomalla rutiineja. Liikunnoissa se on jopa helppoa, sillä kesällähän ovat tarjolla mm. puistojumppa ja melonta. Mutta jotain uuttakin on kiva ottaa haltuun: tänä kesänä se on vesijuoksu ja uinti maauimalassa, jossa olen edellisen kerran käynyt säännöllisesti tai ylipäänsä ollenkaan ehkä kymmenen vuotta sitten.

Uimala sijaitsee Lahden Urheilukeskuksessa hyppyrimäkien juurella, jossa olen päässyt joka kerta seuraamaan samaan aikaan mäkihyppääjien harjoituksia. No, eivät he altaaseen hyppää vaan viereen, sillä allas on suurimman mäen montussa ja siinä sivussa on siis käytössä kahden mäen alastulorinteet. Ei homma lahtelaisesta enää kovin eksoottiselta tunnu, mutta ainakin iltapäivisin hommaa ohjataan seuraamaan ulkomaisten turistien ryhmiä, jotka näpsivät innoissaan kuvia ja usein myös aplodeeraavat hyppääjille. Kasvattaa kyllä nuorehkojen poikien luonnetta, kun he joutuvat tällä lailla yleisön eteen myös aivan tavallisissa harjoituksissa.

Vaikkei maauimala vastaa elämyksiltään luonnonvesiä, vesijuoksu altaassa on ollut yllättävän mukavaa. Allas on täyspitkä, eikä siellä ole vielä kertaakaan ollut minkäänlaista ruuhkaa. Erityisen hauskaa on liikkua avoimen taivaan alla ja nauttia joko auringosta tai edes suuresta määrästä hapekasta ilmaa ympärillään. Äänimaailmakin on mukavampi kuin kaikuvissa halleissa, vaikka jostain kumman syystä maauimalassa soitetaankin suht. kovalla kaupallista paikallisradion kanavaa.

Yhtään kuvaa minulla ei tästä kesäharrastuksesta ole, sillä uimaan mennessä en yleensä viitsi kuljetella kauheasti ylimääräistä elektroniikkaa mukana. Kyllähän siellä altaalla kuvia näpsitään, tänäänkin seurailin erittäin kauniiden thaimaalaisnaisten poseerauksia toisilleen. Ladyt olivat edustavia uima-asuissaan sinivihreää vettä vasten, mutta ehtivät kyllä aika vähän uida.

Oheiset pari ovat kuvaa viime viikon työkeikalta, joka suuntautui luonnonveden ääreen eli Enonsaareen keskellä Vesijärven Enonselkää. Tarjolla oli pari laivamatkaa yhteysaluksella, kävelyä rantahiekalla, kahvit vanhassa huvilassa ja keskustelua saaren käyttäjien kanssa. Ihan rentouttava työtehtävä, etenkin kun sääkin vielä suosi kohtalaisesti.

Lopuksi vielä sienipäivitys. Keskiviikkoiltana kävin lenkillä Urheilukeskuksen takana Salpausselän maastossa, jossa ei näkynyt ainuttakaan itiöemää, vaikka kurkistin pariin supan pohjaankin (ja altistin itseni pahasti hyttysille). Useilta tuttavilta olen kuullut yksittäisistä hapero- ja tattilöydöistä, joten kyllä niitä varmasti jo metsissä on. Tänään näin torilla myynnissä virolaisten kanttarellien ohella röykkiön erittäin muhkeita keltavahveroita henkilöllä, jonka tiedän itse keräävän myymänsä sienet. On siis aika lähteä katsomaan apajat. Huomenna en pääse sosiaalisten velvoitteiden takia, mutta maanantaina taidan tehdä lyhyen työpäivän ja matkata koirien kanssa yöksi maalle. Illalla ehtii tsekata hyvin alle kilometrin päässä pihastamme sijaitsevan herkkutattipaikan, ja pihasta näkee heti, ovatko kanttarellit tulollaan.