sunnuntaina, toukokuuta 10, 2009

Hautausmaalla kaatosateessa

Eilinen lauantai ei ollut sään kannalta paras hautausmaavierailulle. Sateessa vihertynyt maisema oli toki upea, ja ainahan Hollolan keskiaikaista kivikirkkoa kelpaa ihailla.

Mutta kun ystävättären piti istuttaa kukat äitinsä haudalle ja minunkin siivoilla isän hautaa, olisi sen tehnyt mieluummin kuivalla hetkellä kuin veden ja kuran roiskuessa. Onneksi tulin napanneeksi jalkaan kumisaappaat maalta, muuten tänään varmaankin niiskuttaisin märkien jalkojen jälkiseurauksia. Ja kuten kuvasta näkyy, ystävällä oli myös repun peittävä sadeviitta varusteena.

Hollolassa piipahdukset autottoman ystävän kansa ovat kuitenkin aina hauskoja, säässä kuin säässä. Joulun alla käymme yleensä hakemassa kuuset yhdessä hänen lapsuuden metsästään ja pakkaamme ne pakettiautoomme. Eilen yhdistimme reissuun myös siskontyttäreni onnittelut hänen 8-vuotispäivänään.

Minä vietän tänään aurinkoista äitienpäivää osittain autossa, oman tyttären muuttoapuna. Tytär tulee meille yliopiston kesätauon ajaksi ja jättää Helsingin asuntonsa kesävuokralaiselle. Ei sieltä onneksi mitään huonekaluja tarvitse tuoda pois, siitä en yöllä jymähtäneen selkäni kanssa selviäisi (sade taisi sittenkin kostautua). Mutta kaappeja pitää kuulemma tyhjentää ja polkupyörä saada Lahteen. Onneksi tavarat on kuulemma jo pakattu, tarvitsee "vain" ajaa reilut parisataa kilometriä edestakaisin ja nostella omaisuus kyytiin. Ehkä pääsen paluumatkalla äitienpäiväkahville tai -lounaalle jossain sopivassa pysähdyspaikassa.

Ei kommentteja: