perjantaina, kesäkuuta 06, 2008

Pyörällä puiston ympäri

F1-veneiden humussa harva edes huomasi, että Lahdessa urheiltiin tänään ihan oikeassakin urheilulajissa. Fellmannin kortteliajossa eli Lahti GP:ssä nähtiin ihan jännittävä loppukiri, kun Lahden Kalevan Mika Nieminen kukisti toisen lahtelaisen eli TWD Länkenin Kimmo Kanasen.

Minä tosin keskityin enemmän valokuvaamisen harjoitteluun kuin itse kisaan, mutta kyllä tunnin ja viiden kierroksen kisassa ehti aistia ihan oikean pyöräkilpailun tunnelmaakin. Kun turhaa tungosta ei ollut, radan varressa ehti kuulla myös kilpakumppaneiden keskusteluja ja keskinäistä psyykkaamista.

Pyöräilevä mieheni oli mukana järjestelyissä keltainen liivi päällä ja pyöräilevä ystävättäreni tuli radan varrelle kanssani seuraamaan tapahtumia. Helteisen päivän ilta oli sopivan leppeä, kun aurinko ei enää räkittänyt niskaan ja pilvien lisääntyessä tuulikin alkoi viilentää. Hauska iltalenkki!

Ei kommentteja: