lauantaina, joulukuuta 01, 2007

Joulukukka ehti ensimmäisenä

Lokakuun loppupuolella osuimme tutun torikauppiaan kojulle viimeisenä päivänä ennen hänen talvitaukoaan. Karpalolaatikollisen päälle kauppias pisti painoksi sipulin ja kehotti kasvattamaan joulukukan. Muuttohulinoissa en ajatellut ajoitusta sen kummemmin, vaan pistin sipulin ruukkuun ja aloin odotella. Viikon alussa alkoi näkyä punaista, eilen aukesivat ensimmäiset kukat sopivasti ennen adventtia. Mitään muita jouluvalmisteluja emme olekaan aloittaneet, sattuneesta syystä. Tai itse asiassa meillä on kyllä sekä partiolaisten joulukalenteri että käsityömessuilta ostettu saksalainen kalenteri, joka vaatisi vähän askartelua. Valitettavasti se on juuri väärässä paikassa eli uudessa kodissamme odottamassa hyllyn päällä...

Tämä kaunistus ei kestä jouluun asti, mutta vieressä on kasvamassa jo toinen nuppu. Kokemuksen perusteella jouluamaryllis intoutuu usein vielä kasvattamaan kolmannenkin kukkavanan joskus viikkojen kuluttua - yleensä siis tammi-helmikuun iloksi. Punainen väri piristää kummasti muuton hulinassakin, kukkii sen antaja minkä ehtii ja jaksaa.

1 kommentti:

I.O.Rumdum kirjoitti...

Ai, onko tämän nimi amaryllis? Kiva tietää. Mulla on näitä pihalla valko-punaisena versiona:) Minäkin aikoinaan kaivelin sipuleita pitkin kukkapenkkejä ja ne kukkivat yleensä keväällä siellä täällä, vaikka sipulien maahanpanosta on aikaa ainakin 7 vuotta.