Talvi kävi kylässä

Lauantaisen pakkasaamun valo oli aivan omaa luokkaansa, kun tytär, mäyräkoira ja minä päätimme hetken luistaa hyötyhommista ja käydä kävelyllä. Kariniemen mäki ja Pikku Vesijärven puisto oikein säteilivät tuoreen lumen ja matalalta paistavan auringon vaaleutta.

Lopun päivää sitten "nautiskelimmekin" valosta vintillä, jossa piti käydä läpi tyttärien lelut, koulutavarat ja taideteokset aina kuvataidekoulun esiluokilta ja päiväkodista asti. Kummallakin on aika pitkä kuvallinen tuotanto, josta ei ole helppo karsia oikein mitään hävitettäväksi. Kaikenlainen muistojen perkaaminen onkin sekä työlästä että tunteita rassaavaa, hyvässä ja pahassa. Monelle vanhalle lelulle tosin pidettiin ensin muistopuhe, jonka jälkeen esine siirrettiin roskis-tai kierrätyspussiin.

Siitä pidin kiinni, etteivät nuoret naiset heitä pois mitään itse tehtyä vain siksi, että jokin työ näyttää vain lapsen tekemältä. Aika monessa perheessä ne parhaat taideteokset löytyvät sieltä uran alkuvaiheilta, kun ei vielä olla turhan itsekriittisiä. Toki upeita töitä on syntynyt myös myöhemmin opiskelun ja harjoittelun tuloksena. Mutta näköinen mäyräkoira ei välttämättä ole yhtä hellyttävä kuin taivutettua ilmapalloa muistuttava kiekura, jolla on tunnistamisen helpottamiseksi luppakorvat ja pitkä häntä...

Tänään oli sitten jo paljon synkempi sää, joten se oli huomattavasti helpompi käyttää maalla seuraavassa raivauspaikassa. Säästetyt teokset löysivät paikkansa vintin hyllyiltä ja säilytyskorista. Lisäksi piti tyhjentää yksi huone sinne tuotavaa isompaa sänkyä ja uusia kaappeja varten. Roudaus tuntuu tällä hetkellä aika ikuiselta projektilta.

Flunssa on menossa ohi, mutta niska- lihakset ilmoit- televat taas. Oikeasti kipeänä ei saisi rasittua. Vaikea yhtälö, kun muuttaa pitäisi vajaan parin viikon kuluttua. Paljon on tehty mutta ihan hirveästi on vielä kesken. Ja ensi viikko on tosi tiukka töidenkin puolesta. Latasin alemman kuvan koneeni taustakuvaksi, että pääsen nauttimaan talvisesta pakkasmaisemasta edes välillisesti. Nyt sataa vettä ikkunan takana sen verran tehokkaasti, että aamulla tuskin on valkoista maassa ainakaan keskellä kaupunkia.

(Ylempi kuva: Hilda Ruokolainen)