Aina ei voi olla hyödyllinen

Viime viikonlopun mittavan kanto-operaation jäljiltä tuli oikein roppakaupalla takapakkia. Niska meni ensin pahanlaisesti jumiin ja muutaman päivän päästä vielä niksahti jossain mitättömässä taivaalle vilkaisussa. Kipu yltyi perjantaina niin pahaksi ja lamautti osittain oikein käden, että oli pakko käydä hakemassa lääkärin mielipide. Vaihtoehtoja on pari, mutta ensisijainen hoito sama: lepo ja voimakkaat särkylääkkeet. Ei siis siivota, kanneta, pureta, remontoida, kyykitä tai ojennella. Onneksi muuttoon on vielä reilu kuukausi aikaa.
Kävellä ja hiota kuitenkin saa, kunhan tekee sen omaan tahtiin. (Eilen harkitsin hetken tanssitunnille menoa, mutta onneksi valitsin iltapäiväunet. Tanssinopettajani lähetti terveisiä, että olisi heittänyt niskapotilaan ilman muuta ulos tunniltaan...) Kävimme aamulla miehen kanssa jatkamassa projektia, jossa otamme haltuun tuntemattomia lähinurkkia. Autolla ajaessa monet kohdat vain vilahtavat ohi. Enpä ollut ennen havainnut, että Lotilan koulun ja vilkkaan Mannerheiminkadun (siis Lahdessa) välillä kasvaa tällainen lehtikuusirivistö. Silmät ovat tietenkin aina hakeutuneet vain mainostauluihin. Tuli tsekattua myös yksi omakotialue, joka ei osu normaaleille ajo- tai kävelyreiteille.