Uimaterapiaa

Onneksi tämä sunnuntai on ollut täydellinen vastakohta eiliselle. Pääsimme pakoon kaupungin melua ja pölyä anoppilaan, jossa oli mahdollisuus pitää koiria irti monta tuntia. Doriksesta näki, miten onnellinen se oli juostessaan (!) pihalla vapaana ja nuuhkiessaan kesää. Alamäessä takapää vippasi muutaman kerran sivuun, mutta onneksi edessä ei ollut mitään vaarallista.
Sain jopa houkuteltua mäyräkoiran uimaan, puuhaan, josta se ei erityisemmin välitä. Uiminen on ihan virallista terapiaa, sillä takajalat jaksavat potkia vedessä ihan toisella lailla kuin kuivalla maalla. Itsekin oli siksi pakko kastautua ensi kertaa tänä kesänä. Tai itse asiassa kävin koiran kanssa vedessä kolme kertaa ja uin jonkin verran vielä itseksenikin. Veden lämmöstä ei ole mitään mittarilukemia, mutta kyllä sen täytyy nahkatuntuman perusteella olla lähellä kahtakymmentä.
Tehdään nyt poikkeus ja julkaistaan kuva myös itsestä, sillä yksin koira ei veteen mennyt. (Ja uimapuvuttomuus on osa rannan etikettiä, jota odotamme myös ohi veneilevien kalastajien kunnioittavan.)