Pientä toivoa sienirintamalla

Päivän koirakävelyltä sen sitten löysin, tämän kesän ensimmäisen tatin. Valitettavasti tatti kasvoi keskustan puistossa isojen valtaväylien keskellä, joten keräsin sen vain kuvattavaksi. Laji on samettitatti, periaatteessa siis kahden tähden eli kohtalaisen hyvä paistosieni. Tuoksu ainakin on hyvä, nautiskelen siitä vielä tämän illan ennen roskien vientiä.

Kipaisimme iltapäivällä myös maalle ulkoiluttamaan koiria ja tutkimaan sikäläiset apajat. Yhtään punikkitattia tai muita aikaisia lajeja ei näkynyt, mutta tutussa kanttarellipaikassa sentään pilkotti muutama sormenpäänkokoinen alku. Niitä ei tietenkään kannata nyt kerätä, sillä kanttarellit kestävät hyvin "kasvatusta" (jos ei joku muu kerääjä ehdi ensin).

Tontillamme oli myös yllättävän paljon mustikkaa, marjatkin melkein kypsiä. Nythän kuulemma on hyvä mustikkavuosi ihan yleisestikin. Hoitamatta jääneet marjapensaamme sen sijaan olivat surullista katsottavaa: paljon kuolleita oksia ja vähän marjoja. Pensaat ovat vuosikymmeniä vanhoja, joten en ihmettele. Tänä syksynä täytynee kuitenkin tehdä jotain päätöksiä, jos jatkossa aikoo saada mehu- ja hyytelömarjat.

Maalle on muuttamassa lisää perhettä eli marjojen käyttäjiä, joten joitain pensaita on varmasti pakko hävittää ja tilalle hankkia uusia. Ja siinä samassa pitää uusia maata, joka kasvaa nykyisellään hirvittävät määrät nokkosta, vuohenputkea ja muita pensaiden juurella ikävää rikkaruohoa (vain keväisin iloitsen nokkosista, joita käyn leikkelemästä juuri pensaiden alta). Harmi vain, että oma kesälomani näyttää jäävän kovin lyhyeksi. Minun prioriteeteissani sienestys on aina ennen puutarhatöitä, joten sadon laadusta, ajankohdasta ja määrästä riippuu aika paljon myös marjapensaiden syyssiivoukseen riittävä aika. Siskon pikkulapsiperheessäkään ei välttämättä riitä työvoimaa pihahommiin ainakaan heti ensimmäisenä kesänä.