perjantaina, syyskuuta 15, 2006

Herkkusieni keskeltä kaupunkia


Herkkusieni keskeltä kaupunkia
Originally uploaded by InaRuo.
Tämä kaunotar löytyi koirien aamupissatuksella aivan keskeltä kaupunkia, Lahtea halkovan vilkkaan Lahdenkadun viereltä, vastapäätä linja-autoasemaa. Todella surullista, että upeimmat herkkusienet kasvavat usein keskustan puistoissa alttiina kaikille liikenteen myrkyille.

Muistan kyllä, että meidän perheemme poimi herkku- ja mustesieniä 1960-luvulla Kisapuistosta ja muilta keskustan viheralueilta. Autoja oli vähemmän, mutta ihan varmasti söimme sienten mukana aikamoisen annoksen lyijyä, häkää ja muita mausteita. Ympäristömyrkyistä ei juuri puhuttu, korkeintaan yleisesti saasteista, eikä niitä varmaan ollut niin hirveästi sienten kohdalla tutkittukaan.

Muistan edelleen, miten ihanalta ne sienet maistuivat (olen todellakin pitänyt sienistä aika pienestä asti), mutta silti jätän keskustaherkut nauttimatta. Herkkusieniä sentään löytää joskus metsästäkin, mutta mustesieniä en ole nähnyt aikoihin kuin kaupunkipuistoissa - ja keskustapihamme hiekalla autojen alla.

Ei kommentteja: