Avasimme miehen kanssa tänään retkiluistelukauden, tosin hyvin varovaisesti. Ensiksikin jää on vasta viikon vanhaa, toiseksi miehen toinen käsi on paketissa pyöräilyonnettomuuden jäljiltä.
Mutta pakkaspäivä oli niin upea, että pakko oli kaivaa esiin monot, retkiluistinterät, jäänaskalit ja sauvat. Ehdimme Vesijärven rantaan noin kahdelta iltapäivällä, jolloin auringon säteet vielä värittivät maisemaa keltaiseksi ja vähitellen punaiseksi.
Tökimme jäätä sauvoilla ensin laiturilta, sitten uskaltauduimme kokeilemaan koputtelua sen päälle. Vähitellen vakuutuimme, että jää kestää matalalla lahdella oikein hyvin. Vähän rosoistahan se oli, mutta lunta ei ollut haitaksi asti. Yhdessä vaaleassa kohdassa miehen luistin meni läpi, mutta silloinkin vain seuraavaan jääkerrokseen asti. Koko ajan pysyttelimme kuitenkin rannan tuntumassa, jottei mahdollisen mulahduksen jälkeen ole turhan pitkä matka lämpimään.
Mäyräkoira nautti juoksusta jäällä täysillä, meille ihmisille varovainen taaperrus oli enemmän kokeilua kuin liikuntaa. Reilun puolen tunnin jälkeen aurinko painui Tiirismaan taakse, ja pakkanen alkoi tuntua sormissa ja varpaissa.
Ehkei ensimmäinen luistelumme ollut varsinaisesti retki, mutta hauska kosketus luontoon kuitenkin. Harmi, että lähtökiireessä kamera jäi kotiin. Ei kuva elämystä olisi välittänyt, mutta ehkä kuitenkin kertonut jonkin vivahteen siitä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti