sunnuntaina, lokakuuta 16, 2005

Suppilovahverokeittoa kylmään syksyyn


Kuru
Originally uploaded by InaRuo.
Lämmin, aurinkoinen ja tyyni syksy on nyt sitten ohi, ja ikkunasta näkyvä vaahterakin on viikonlopun tuulissa melkein menettänyt lehtensä. Tuuli oli eilen illalla lähes pelottava, mutta sateet otan vastaan innolla, sillä viime viikkoina metsässä on ollut liian kuivaa sienille.

Tämä viikonloppu on kuitenkin tupattu täyteen sosiaalista elämää, eivätkä ensi viikon työtkään taida joustaa. Mutta ainakin kerran ennen lumisateita vielä haluan suppilovahverometsään!

Eilinen suppilovahverokeitto maistui vieraille sen verran hyvin, että reseptiäkin kysyttiin. Inspiroidun ruoan kohdalla se on aina hankalaa, mutta yritetään: paista voissa purjoa, valkosipulisilppua ja sienet, älä ruskista. Lisää vettä ja kasvisliemikuutio(ita), mustapippuria, vihreitä papuja, porkkanaraastetta, piparjuurta, hyppysellinen chiliä, silputtua kirveliä ja persiljaa. Anna hautua, maistele välillä. Jos keitto kaipaa suolaa, lisää valintasi mukaan joko kohtuudella soijakastiketta tai jotain yrttisuolaa. Erityisen hyvän loppusilauksen antaa valkoviini, jota viiden litran keittoerään lisäsin puolisen pulloa. Jotta keitto maistuisi aidosti syksyltä, sieniä pitää olla paljon, mikä ei liene vaikeaa tänä syksynä.

Oheinen kuva ei liity mitenkään sienestykseen, pikemminkin juhlimisen jälkeisen aamun tunnelmaan. Parin viikon takaisella Saariselän reissulla tuli vastaan tämäkin kuru sumuineen.

Ei kommentteja: