Kun on pari viikkoa elänyt pelkästään kaupungissa, päivän lyheneminen yllättää. Eilen päätin työmatkan jälkeen, että nyt on päästävä metsään. Jo menomatkalla puoli kuuden aikaan illalla huomasin hämärän uhkaavan reissuani.
Ei auttanut kuin olla järjestelmällinen. Ensin tutulta polulta muutama viikko sitten koluttuun rinteeseen. Ruskeita lehtiä oli paljon sammalen päällä, ja olin jo antaa periksi. Mutta sitten silmä tottui, ja huomasin seisovani melkein suppilovahveroiden päällä. Pieniä olivat, mutta löysin kuitenkin!
Poikkesin vielä toisellekin puolelle, jossa joku muu oli ehtinyt käydä. Silti löysin muutaman aivan tuoreen yksilön ja joitain sammalen sisään käpertyneitä kääryleitä, jotka harvinaisen vähän enää muistuttivat suppiloa.
Hämärä tiheni, mutta päätinpä vielä kurkata aivan polun ja supan väliin. Ja siinähän oli iso esiintymä kunnollisen kokoisia sieniä, joiden keruu onnistui hyvin melkein pimeässäkin.
Reilut puoli tuntia ja kaksi litraa; olin tyytyväinen. Samalla tuli ulkoilutettua mäyräkoira. Kotona vielä tarkistin, ettei pussiin ollut eksynyt muita lajeja, sillä viimeiset sienet keräsin käsikopelolla. Vain vähän roskia ja sammalta, muuten kelpo saalis.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti