Yhteisiä ruokapöytiä ennen joulua

Olen tällä viikolla päässyt laittamaan ruokaa ja syömään isommassa seurassa viisi kertaa.

Maanantaina osallistuin italian kielen porukkamme joulujuhlaan, jossa me oppilaat ensin itse valmistimme ruoat hyvän italialaisen opettajamme johdolla. Vaikka ympäristö, koulun opetuskeittiö, ei ollut kaikkein tunnelmallisin, ilta itsessään sitä oli. 25 ihmistä hyöri keittiössä välillä toistensa tielläkin, mutta niin vain valmistui kolmen ruokalajin illallinen. Aivan ihania ruokia!

Tiistaina teimme ruokaa kuvauksia varten. Monista ruokalajeista ehdimme nyppäistä suuhumme vain maistiaisia, mutta onneksi isoin osa ruoista oli mahdollista säilöä jatkokäyttöön.

Keskiviikkona puoliso ja minä matkustimme valmiiseen pöytään Messilän kartanoravintolaan, johon olimme kutsuneet myös äitini ja anoppini. Neljän hengen lounaamme oli samalla myöhästynyt 35-vuotishääpäivälounaamme. Tuolloin 35 vuotta sitten 8.12. söimme samassa ravintolassa kahta henkeä suuremmalla joukolla, sillä silloin mukana olivat myös puolison ja minun jo edesmenneet isät.


Eilen, torstaina, tarjosin ensin aamukahvit vakituiselle aamukahviporukallemme, joka kokoontuu normaalisti keskustan kahvilassa. Alkuillaksi olimme kutsuneet työtuttavia ja muita vuoden aikana tapaamiamme henkilöitä jouluglögille. Tarjoilu käsitti jo aiemmin leipomiamme joululeipiä, itse tehtyä maksapasteijaa ja yrttitahnaa, juustoja, piparkakkuja ja pähkinöitä. Ihmiset viihtyivät tunnin tai pari, ihailivat asianmukaisesti piparkakkutaloamme ja keskustelivat iloisesti.

Nämä kohtaamiset ovat ilahduttaneet kovin, enkä kaipaa enää jouluksi muuta. Olemmekin puolison kanssa kahden ensimmäistä kertaa sitten 1980-luvun, sillä tyttäret puolisoineen ovat matkoilla ja äiditkin omissa oloissaan. Takana on sen verran työntäyteinen syksy, että nyt tuntuu hyvältä vain elää omassa tahdissa.