Jouluruuan kausi alkaa mausteleivän tuoksusta

Otsikko ei sikäli pidä ihan paikkaansa, että olen kyllä saanut jouluruokaa jo kerran ravintolassa ja kotonakin muutaman kerran omatekoista lanttulaa- tikkoakin. Mutta tänä viikonloppuna oli pitkästä aikaa keskittyä siihen, mitä hyvä talvinen tai jouluinen ruoka voisi ollakaan. Loppuviikosta luin hajamielisesti joitain vanhoja reseptejä ja pohdin, mitä tarjoaisin lauantaina kylään tuleville vieraille.

Päädyin ensin tsekkaamaan pakastimien sienitilanteen: aika vähän suolasieniä ja luultua enemmän kanttarelleja. Sitten pohdin, että haluaisin oikeastaan tarjota jonkinlaista kylmää kalaa alkuruokana. Pääruokaa hahmotellassa päätin, että torilta kannattaa hakea edullisia ja hyviä juureksia. Niiden seurana tuntui sopivalta hankkia pääruualle lammaspaisti kauppahallista.

Joululeipä astui kuvioihin, kun mietin alkupalojen tarjoilua. Peruna on tietenkin hyvä kyytipoika kalalle ja sienisalaatille, mutta rukiinen, hieman makea ja mausteinen perunalimppu on ehkä vielä parempi. Noin viisitoista vuotta sitten löysin jostain isosta naistenlehdestä imelletyn joululeipäohjeen, jota ensimmäiset vuodet leivoin kotikäytön lisäksi lastemme alakoulun joulumyyjäisiin. Kun myyjäiset olivat kohdaltani ohi, aloin lahjoitella leipää joulun alla ihmisille, joita on kiva muistaa jotenkin. Leipomisesta tuli huomaamatta perinne.

Piiri on laajentunut vuosien aikana aika lailla, joten tänäkin vuonna täytynee leipoa vielä toinenkin satsi. Eilisestä taikinasta tuli kahdeksan isohkoa limppua, joista yksi kului vieraiden kanssa viikonvaihteessa, toinen lähti heidän mukaansa ja kolmannen vein tänään iltapäivällä ystävälle. Loput leivistä löytävät kyllä paikkansa tällä viikolla.

Säilyvän ja erittäin hyvin imeltyvän limpun salaisuus on muutaman tunnin imeltyvässä perunasose-kaljamallas-ruisjauho-seoksessa, joka vielä saa kuplia pienen hiivanokareen voimalla seuraavaan aamuun asti. Leipomispäivänä taikinaan lisätään pomeranssinkuorta, kuminaa, siirappia ja hieman hiivaa ja alustetaan joukkoon ruis- ja vehnäjauhoa. Kohotetaan pellillä ja paistetaan 180 asteessa noin tunti, valellaan välillä siirappi- tai kaljavedellä. Lopputuloksena on kiiltäviä, kiinteitä ja erittäin maistuvia limppuja. Mies pitää niistä jopa lämpiminä, minä kunnolla jäähtyneinä, jolloin leipää on helppo leikata.

Kolmen ruokalajin päivällisemme sisälsi eilen seuraavia ruokalajeja: alkuruuaksi joululeivän kanssa tarjottuja tomaattisilakoita (uunissa paistettuja mutta kylmiä), haukifileestä limellä ja chilillä kypsytettyä cevicheä sekä sekarouskuista valmistettua sienisalaattia. Pääruuaksi oli keitettyjä perunoita, uunissa paahdettuja palsternakka- ja lanttulastuja, punaviinillä, mintulla ja valkosipulilla marinoitua lammaspaistia, viini-paistinliemeen keitettyä erittäin maukasta kanttarellikastiketta, mustaviinimarjahyytelöä ja paprikasalaattia. Jälkiruuaksi valmistin pitkästä aikaa tiramisùn, kun satuin löytämään kaapista sopivia "sormikeksejä". Sen verran poikkesin reseptistä, että tarjosin jälkkärin ohessa kesällä keräämiäni vadelmia.

Ahersin keittiössä aamukahdeksasta iltapäivä neljään asti ruokien kanssa ja lisäksi tulevat tietysti kattamiset, tiskaukset jne. Pitkästä aikaa raataminen oli tosi riemukasta ja homma pysyi hyvin kasassa, koska meitä oli ruokapöydässä vain viisi - ei siis tarvinnut pelata hirveiden määrien kanssa. No, toki isosta lampaanjalasta jäi syötävää vielä useaksi päiväksi, mutta juurekset sekä molemmat sieniruuat nuoltiin kyllä kulhoista viimeistä palaa ja pisaraa myöten jo tämän päivän rääppiäisissä.

Itse tehty ruoka on itseisarvo, minkä lisäksi olen tyytyväinen aina, kun pääsen käyttämään omaa tai läheisiltä saatua satoa. Listalla oli siis itse kerättyjä rouskuja ja kanttarelleja, maalla rehottavia minttuja, omista mustaherukkapensaiden marjoista jalostettua hyytelöä ja villivadelmia maaseutukotimme lähimetsästä. Cevicheen sain upotettua makua antamaan tyrnimarjoja, joita sain syksyllä kälyltä. Hamsteri ja kotoilija on taas onnellinen.