Takasatulassa

Olen ajanut omalla maantiepyörällä vasta pari kesää, mutta maantiepyörä tuli tutuksi jo parikymmentä vuotta sitten, kun perheeseemme hankittiin tandem. Mies ja minä ajoimme sillä muutaman kesän varsin aktiivisesti, kunnes se jäi pitkäksi aikaa unohduksiin. Viime keväänä se huollettiin ja oli mukana miehen 60-vuotisjuhlamatkalla Ahvenanmaalla. Siellä ajoimme sillä parina päivänä.

Teimme tämän vuoden tandem-avauksen Hollolan Paimelan suuntaan, jossa pääsee ajamaan muutaman aika kivan ylämäen. Muistan, kuinka aikanaan ihastelin tandemin kyydissä helpoilta tuntuvia ylämäkiä. Takasatulassa istuva ei luuloista huolimatta selviä täysin polkematta, mutta kyllähän vahvasta polkijasta etusatulassa on hurjasti etua.

Oman ajokokemuksen kartuttua olen tosin vähän muuttanut mielipidettäni. Tandem on aika raskas vekoitin, mikä tietysti lisää polkijoiden taakkaa. Lisäksi takana istuvan on myötäiltävä kaikessa etusatulan käskyjä ja tahtia. Ei voi nousta putkelle polkemaan, ei saa heilua. On siis vain jaksettava pyörittää näkemättä edes itse, mitä edessä tulee vastaan.

Ja on oltava valmis pysähtymään tiukoissakin paikoissa pelkästään reagoimalla ohjaajan liikkeisiin. Se muuten tapahtui tänään kerran, kun yksi vastaan tullut pyöräilijä halusi yllättäen ohittaa meidät väärältä puolelta. Hyvin meni, vaikkei mies ehtinyt varoittaa. 

Tandemilla ajo on mukavaa vaihtelua, mutta omasta pyörästä on tullut parin vuoden aikana paljon mieluisampi ja luontevampi väline liikkua. Päivän lenkkikin oli sopivan kevyt, noin 17 km suuntaansa eli yhteensä noin 34 kilometriä. Ajoimme Paimelantien loppuun eli Vääksyntien risteykseen asti.