Työmatka Berliiniin ja Halleen osui juuri siihen lämpimään jaksoon, jolloin Lahden ja Hollolan metsistä ehkä olisi taas voinut löytää uusia sienisaaliita. Kun tänään piipahdin metsässä lähes kahden viikon tauon jälkeen, oli siellä taas pakkasta. Virkistävää ja kaunista toki, mutta enpä löytänyt edes pikkupakkasta kestäviä suppilovahveroita.Törmäsin sieniteemaan myös reissulla. Yhteen Berliinin uusimmista taidemuseoista, Hamburger Bahnhofille, rakennettiin visiittini aikoihin Carsten Höllerin erittäin kiinnnostavalta vaikuttavaa Soma-näyttelyä. Minä näin vain saliin pystytetyt isokokoiset kärpässienet ja purukentän, jolle kuulemma muutama päivä myöhemmin roudattiin eläviä poroja! Näyttelyn ideana on käsittääkseni tutkia kärpässienestä uutetun Soma-juoman vaikutuksia. Enpä tiedä, miten olisin päässyt sisään teemaan, mutta jo näkemäni ja kännykällä kuvaamani sienipysti teki kyllä vaikutuksen.
Kauppojen ikkunoissa näin sitten arkipäiväisempiäkin syysasetelmia, joista suutariliikkeen ikkunasta bongatut nahkalakkiset punikkitatit olivat riemastuttavimpia. Käväisin liikkeessä kysäisemässä, voiko
Sieniruokaa yritin toki löytää myös, mutta tiivistahtisessa ohjelmassa oli vähän mahdollisuuksia itse valita ravintolaa tai käydä elintarvikeliikkeissä tai toreilla katsomassa tarjontaa. Yhden aktiivisen sienestäjän kanssa pääsin keskustelemaan hotellin aamiaispöydässä. Hänen mukaansa ainakin entisen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti