Talvisia sieniherkkuja

Kuivakaapissani on kokonainen rivistö kuivattujen sienten purkkeja ja muovipusseja. Pakastimessakin on jotain, mutta jostain syystä juuri kuivatut herkut inspiroivat ruuanlaittoon tällaisina kylminä pakkaspäivinä. Kesän sienireissut tuntuvat olevan kovin kaukana takanapäin, mutta kun kuivien sienten päälle kaataa kiehuvaa vettä, nousee kulhosta huumaava tuoksu. Etenkin herkkutatit ovat lähes päihdyttävän hyväntuoksuisia.

Lueskelin loppuviikosta jouluun valmistautuvia ruokalehtiä ja -sivustoja, mutta tämän viikonlopun sieniruuan kaivoin kuitenkin lähinnä muistista. Tarkistin mainiosta Vaskiratsastajan sienisalaatti -kirjasta herkkutatti-juliennen reseptin, jota päätin hieman muunnella. Kysehän on siis ihanasta herkkutatti-valkosipuli-smetana-persilja-muhennoksesta, joka laitetaan pieniin kuppeihin ja juustoraastetta päälle, sen jälkeen haudutellaan uunissa. Mutta minä lisäsin herkkuun vielä voitaikinakannen, koska olin tekemässä pääruokaa. Tuli kyllä aivan uskomattoman hyvä ja täyttävä annos, jonka kanssa tarjoilin vielä tämän talven ensimmäisen rosollin. Rosolli on muuten yksi niistä jouluruuista, jota voin syödä viikkokausia joka päivä kyllästymättä. Toinen on omatekoinen lanttulaatikko.

Tämän pakkasviikonvaihteen liikunnat ovat olleet aika maltillisia. Lauantaina kävin yhdeksän kilometrin hiihtolenkillä, tänään kävelin pari kertaa kaupungilla. Aamukävely suuntautui kotoa järvenrantaan ja urheilukeskukseen tarkastamaan jää- ja latutilannetta. Vesijärvessä on jonkinlainen jääkansi, mutta tuskin missään vielä kantava. Urheilukeskuksessa taas on ihan huippuluokan ladut, joita varten myös lumitykit sylkivät pakkasilmaan uutta tekolunta.

Iltapäivän kävelyn tein kaupungin toiselle laidalle, katsomaan Muotoiluinstituutin opiskelijoiden myyjäisiä, joista palasin kotiin Taidemuseon ja Galleria Nuovon kautta. Muotsikassa oli tarjolla sekä kauniita että kekseliäitä esineitä, osa tietenkin enemmän tai vähemmän turhia. Tuntui kuitenkin hyvältä ostaa edes jotain pientä ihmisiltä, joiden tarkoitus on elää jatkossa tekemällä mahdollisimman kestävää designia. Taidemuseossa on tarjolla pienoisgrafiikan näyttely Miniprint, josta ehkä odotin hieman enemmän, mutta näyttely oli kyllä hyvin ripustettu. Ja Nuovossa näin vielä Outi Kirveen upeita puupiirroksia, joista ihastuin etenkin matkalaukkuaiheisiin töihin.

Aika kulturelli - ja henkisesti virkistävä - iltapäivä siis. Siinä ohessa tuli käveltyä muutama kilometri.

Hiihtokausi avattu

Heti kun lumi oli satanut Lahdessa maahan torstaina, puoliso alkoi seurata latu- tiedotteita. Täällähän on ympäristössä ehkä Etelä-Suomen parhaat latuverkostot Hollolasta Lahteen ja Nastolasta Heinolaan, ja hetihän niitä oltiin sekä kunnostamassa että käyttämässä ESS:n uutisen perusteella. Myös Vierumäki näyttää kertovan latutiedotteessaan, että latuja pohjataan ja uutta lunta tykitetään.

Eilen mies kävi hakemassa sukset maalta varastosta ja ajoi samalla ladun varteen katsomaan, että Hollolan Heinsuolla todellakin pääsee hiihtämään. Tänä aamuna hän kunnosti meille ensimmäiset parit, minkä jälkeen oli kauden avauslenkin aika. Minä yritin vähän nurista lähtöpaikan valintaa vastaan, sillä Heinsuolla lenkki pitää aloittaa kipuamalla ihan kohtalaisen rankka mäki ylös. Tajusin toki sitten itsekin, ettei nirsoilu tässä vaiheessa kannata.

Ihan hyvä, sillä nousu meni yllättävänkin sujuvasti! Tekniikka ja voimat riittivät luisteluun koko ylämäen matkalla. Hengästyin ihan reippaasti, mutta jo ensimmäisessä alamäessä hengitys tasaantui. Sen jälkeen noin tunnin kestänyt hiihtolenkki oli silkkaa nautintoa. No, vähän oikeaan polveen pisti, mikä on luultavasti harjoittamattomien lihasten syytä. Kunhan kausi vanhenee, vaivatkin todennäköisesti helpottavat.

Sekin tuli taas todettua, miten kokonaisvaltaista liikuntaa hiihto on. Lenkin ja suihkun jälkeen pääsimme pirteinä lounaspöytään, mutta kohta syömisen jälkeen iski väsymys. Useinhan minä viikonloppuna otan jonkinlaiset päiväunet, mutta nyt kyllä vajosin pariksi tunniksi aivan jonnekin syvyyksiin. Koko kroppa oli aivan uupunut, eikä pää noussut tyynystä käskemälläkään.

Seuraava kerta on luultavasti jo paljon helpompi, ellei siihen mene kovin monta viikkoa. Nyt on jo luvattu kiristyvää pakkasta, ja ainahan tähän aikaan tullut lumi voi vielä sulaakin. Toivottavasti ei - kyllä oikea lumitalvi sopii suomalaiselle paljon vesisadetta ja pimeyttä paremmin. Sen huomasi jo viime viikon iloisista kommenteista ja omien ja tuttujen koirien elekielestä valkoisen hötön keskellä.

Aikainen joulukukka

Ostin lokakuussa neljä amarylliksen sipulia ja istutin heti niistä kaksi. Ne kaksi ovat nyt sitten jo näin pitkällä, mikä ei ole ollenkaan harmi keskellä pimeintä marraskuuta.

Se sen sijaan on pikku harmi, että kaksi muuta sipulia (jotka ajattelin istuttaa myöhemmin) olivatkin kaapissa itäneet ja ryhtyneet pahentumaan, kun en ollut tajunnut välillä tarkistaa kaapin olosuhteita. Pimeää siellä kyllä on mutta ilmeisesti liian lämmintä. Edellisessä asunnossa kuivakaappi oli myös kylmäkaappi, joten siellä säilyttäinen onnistui.

Ne kaksi muutakin ovat nyt ruukussa, ja toivon ainakin toisen selviävän - toiveikkaalta näyttää. Tilauksessa ovat vielä valkoinen ja vaaleanpunainen.

Keskieurooppalaista sienestystä

Työmatka Berliiniin ja Halleen osui juuri siihen lämpimään jaksoon, jolloin Lahden ja Hollolan metsistä ehkä olisi taas voinut löytää uusia sienisaaliita. Kun tänään piipahdin metsässä lähes kahden viikon tauon jälkeen, oli siellä taas pakkasta. Virkistävää ja kaunista toki, mutta enpä löytänyt edes pikkupakkasta kestäviä suppilovahveroita.

Törmäsin sieniteemaan myös reissulla. Yhteen Berliinin uusimmista taidemuseoista, Hamburger Bahnhofille, rakennettiin visiittini aikoihin Carsten Höllerin erittäin kiinnnostavalta vaikuttavaa Soma-näyttelyä. Minä näin vain saliin pystytetyt isokokoiset kärpässienet ja purukentän, jolle kuulemma muutama päivä myöhemmin roudattiin eläviä poroja! Näyttelyn ideana on käsittääkseni tutkia kärpässienestä uutetun Soma-juoman vaikutuksia. Enpä tiedä, miten olisin päässyt sisään teemaan, mutta jo näkemäni ja kännykällä kuvaamani sienipysti teki kyllä vaikutuksen.

Kauppojen ikkunoissa näin sitten arkipäiväisempiäkin syysasetelmia, joista suutariliikkeen ikkunasta bongatut nahkalakkiset punikkitatit olivat riemastuttavimpia. Käväisin liikkeessä kysäisemässä, voiko somisteita ostaa. Ei voinut, mutta kohta työntekijä juoksi perääni ja toi lahjaksi jostain laatikonpohjalta löytäneensä pari "lakkia". Neuvoi vielä, miten niihin pitää askarrella itse se valkomusta jalka joko puusta tai pahvista. Hauska kokemus!

Sieniruokaa yritin toki löytää myös, mutta tiivistahtisessa ohjelmassa oli vähän mahdollisuuksia itse valita ravintolaa tai käydä elintarvikeliikkeissä tai toreilla katsomassa tarjontaa. Yhden aktiivisen sienestäjän kanssa pääsin keskustelemaan hotellin aamiaispöydässä. Hänen mukaansa ainakin entisen DDR:n puolelle kuuluneessa Saksi-Anhaltissa (Berliinistä länteen ja lounaaseen) on jokamiehenoikeutta muistuttava lupa sienestää metsissä, mitä oikeutta hän käyttääkin jatkuvasti. Ainoa syömäni varsinainen sieniruoka oli erinomainen herkkutateista (Steinpilze) tehty paksu kastike, jota tarjottiin ankanrinnan kanssa. Mainittua ruokaa sain Hallen kaupungissa. Nicht schlecht!