Apeissa tunnelmissa

Säiden puolesta elän ihannekesääni. Aurinko on ollut näkyvissä riittävästi, mutta lämpötila on vain harvoin kiivennyt sietämättömän pitkäksi aikaa hellerajan yläpuolelle. Erityisen kiitollinen olen sateista, jotka ovat sopivasti aina noin viikon välein katkaisseet kuivuuden kastellen marja- ja sienimaastot. Siellä täällä olen kuullut jonkun valittavan lomasäitä (ei jatkuvaa hellettä), mutta tuttavapiirissäkin suurin osa ihmisistä tuntuu olevan tyytyväisiä lämpötiloihin, joissa vielä jaksaa tehdä jotain.

Olen kuitenkin apea, kahdesta syystä. Ensimmäisestä saan syyttää melkein pelkästään itseäni. Keväällä - ehkä laman pelossa, vielä enemmän jossain kaikkivoipaisuuden hurmoksessa - keräsin tehtäväkseni ihan liikaa töitä. Oikeaa lomaa en ole ehtinyt viettää vielä ollenkaan, ainoastaan paeta työpöydän äärestä muutamana päivänä. Ihan pikkuisen syytän joitain asiakkaitani eli töideni ostajia, jotka tekivät tilauksensa kovin myöhään tänä vuonna. Jos he olisivat uskaltaneet/osanneet/ehtineet järjestellä tilauksensa paremmin, olisin ehkä saanut työt valmiiksi jo pari viikkoa sitten. Ehkä.

Toinen syy on ainakin melkein suoraa seurausta edellisestä. Luultavasti liian kovan työtahdin takia olen jo kaksi kertaa tänä kesänä sairastunut sen verran pahasti, että oikean loman sijasta olen joutunut sairauslomalle. Nyt sinnittelen vaarattoman mutta äärimmäisen ikävän huimauksen kanssa. Alussa tuntui sängyssäkin, että ihan kohta poraudun patjan läpi syövereihin. Muutaman päivän lepäilyn jälkeen oireet ovat vähän helpottaneet ja osaan myös jo ennakoida asennot, joissa huimaus iskee. Mutta voimat ovat vähissä, enkä todellakaan jaksa keskittyä pahoinvoinnilta kirjoittamiseen ja pitkään istumiseen.

Tällainen pakkohidastettu elämä on todella kaukana siitä, miten haluaisin lomaani viettää. Jos olisin saanut työt aikataulun mukaan valmiiksi viime viikolla, olisin nyt keräämässä marjoja ja sieniä ja jalostamassa niitä säilykkeiksi. Tällä viikolla olen jaksanut olla kaksi tuntia vadelmapöheikössä ja kiertää kerran hyvät kanttarellipaikkamme. Kirvelevin mielin jätin menemättä parin kilometrin matkaa herkkutattimetsään, jossa ensimmäinen sato luultavasti mätänee. Ainakin siitä päätellen, että kotipihamme muutamat herkkutatit olivat ehtineet mennä vanhoiksi sinä aikana, kun minä lepäsin kaupungissa omassa sängyssäni.

Nyt jo vähän hirvittää, miten jaksan ensi viikolla vielä puristaa kasaan ne hommat, jotka vielä ovat jonossa. Lomalle pitäisi lopulta päästä sillä mielellä, ettei yksikään tekemätön työ kaiherra. Toivon tietenkin myös, että säät suosivat myös elokuun lomailijaa. Ei silläkään tosin ole niin valtavasti väliä. Kunhan pääsisi ulos ja vapauteen.