Nyt sillä on nimi: kotoilu

Mari Mörö kirjoitti perjantain Hesarissa kolumnissaan Kotoilijan juhlaviikot(€) siitä, miten meidän keski-ikäisten kotiruoka-, keräily- ja säilöntäharrastukset ovat taas trendikkäitä. On muotia kysyä kokeneemmilta säilöntäohjeita ja huokeiden ruokien reseptejä ja itsekin niitä kokeilla. Rohkeimmat nuoret uskaltautuvat jopa kasvimaalle ja metsään. Englantilainen termi on homing, jonka Mörö siis kääntää kotoiluksi.

Kuten Mörö myös kirjoittaa, trendikkyys ei hirveästi hetkauta meitä, jotka olemme jopa vuosikymmeniä keränneet hillomarjamme ja keittäneet mehumme, hakeneet metsästä sekä kuntoa että sienisadon ja varmistuneet siitä, että keskellä talveakin on jotain kesän makuja tallessa. Itse asiassa kotoilijat ovat juuri nyt niin kiireisiä, ettei heillä ole aikaa moisiin pohdintoihin. Fiksuimmat meistä ovat säästäneet lomansa näille sadonkorjuuviikoille, jotka toki jatkuvat vielä ainakin sienten ja joidenkin metsämarjojen kohdalla elokuun jälkeenkin.

Minäkin olen lopulta lomalla, mutta pääsen vähän huonosti toteuttamaan luovaa hamsteria itsessäni. Tänään on pyykkipäivä ja sitä paitsi sataa niin tiheästi, ettei keräily onnistu sen paremmin metsässä kuin marjapensaissakaan. Alkuviikko kuluu matkavalmisteluissa, sillä vastoin kaikkia aiempia periaatteitani olen lähdössä mieheni kanssa pitkälle ulkomaanmatkalle marja- ja sieniaikaan. Matkan ajankohdalle on kuitenkin hyvät syyt, joiden vuoksi olen valmis uhraamaan vuoden tärkeimmät viikot.

Onneksi tallessa on sentään jonkin verran vadelmia, mustikoita ja mustaherukoita, osa hillopurkissa, osa pakastimessa. Ja luotan siihen, että sienimetsän iloista suuri osa on vasta edessä syyskuussa, kun palaamme matkalta.

Ensimmäisen harjoitusmatkan teimme jo perjantaina ja lauantaina Kotkan ja Haminan seuduille. Meren rannalla metsässä oli paljon isoja mustikoita, joita napsin suoraan suuhun. Ystävien kesäkeittiön herkut ja auringonlasku meren ylle taas tallentuivat muistojen joukkoon. Kaikkea kesää ei onneksi saa purkkiin. Digikuvakin on aina vain kalpea vihje siitä, mitä parhaimmillaan on kokenut.