Myrskyreissu ohitti aurinkoloman

Tähän aikaan vuodesta on tosi helppo mennä mukaan siihen yhteiseen totuuteen, jonka mukaan masennusta voi torjua vain matkustamalla aurinkoon. Olen itsekin valittanut pimeitä aamuja ja etenkin työpäiviä, vaikka pyörälenkkien ja uimahallikeikkojen jälkeen onkin ollut ihan kohtalaisen virkeä olo. Mutta kun se väsymys on aina iskenyt jo alkuiltapäivästä...

Tämän viikonlopun aikana olen todistanut itselleni, että kaamosväsymystä voi paeta myös muualle kuin takuuaurinkoon tai pohjolan lumille. Meidän versiomme 30-vuotishäämatkasta perustui muutamaan pääperiaatteeseen: ei lentämiselle ja omalle autolle, kyllä junille, musiikille, teatterille, paikallisille nähtävyyksille ja hyvälle ruualle. Kohteiksi valikoituivat Joensuu ja Imatra, ensimmäinen Marjo Leinosen pääesittämän Janis Joplin -näytelmän vuoksi, jälkimmäinen Valtionhotellin ja Imatrankosken kulttuuriarvojen takia.

Niin kuin hyvillä reissuilla usein, ennalta valitut kohteet eivät olleet suurimmat elämykset. Janis Joplinin musiikki soi ihan räväkästi, mutta silti teatterielämyksen ohitti kirkkaasti Karjalantalon pitopöytä. Erityiskiitos piirakoista, sienisalaatista ja letuista, mies kehui myös etikkakanttarelleja! Toinen iloinen yllätys oli Taito-kortteli, josta käsityöläisten ohella bongasimme erittäin mielenkiintoisen nuoren taiteilijan Kaija Papun komean teoksen - kaksituhatta valokuvaa esineistä, luonnonilmiöistä ja satunnaisista kohteista, jotka tietyllä silmällä katsottuna muistuttavat ns. kirkkovenettä. Hetken meni, ennen kuin minäkin teoksesta huomasin yhdistävän tekijän - ja löytämisen riemu oli suuri, sillä suurin osa kuvistahan esitti oikeasti (=viattomasti) jotain aivan muuta kuin naisen sukuelintä. Yksi versio installaatiosta löytyy taiteilijan kotisivulta.

Imatran Valtionhotellissakin söimme hyvin, erityisesti jäivät mieleen alkuruuaksi valitsemamme zakuska-lautanen sekä jälkiruuaksi nautitut syrnikit eli rahkaletut. Rakennuksena Linna on tietenkin komea, mutta suurin elämys oli sittenkin aamulla alkanut lumimyräkkä, joka teki kosken partaalla kävelystämme varsin ikimuistoisen. Koskinäytöstä ei tähän aikaan vuodesta ollut tarjolla, mutta luonto korjasi tilanteen tuivertamalla maiseman valkoiseksi ja korostamalla kosken uoman jylhyyttä entisestään. Vastatuuleen puskeminen kävi kunnon reippailusta, joka pisti veren kiertämään.

Olimme onnekkaita myös kotimatkan suhteen: pendolino oli vielä iltapäivällä kohtalaisen ajoissa, vain vartin jäljessä aikataulusta. Erityisen onnellisia olimme valinnasta jättää oman auton kotiin. Ratin puristaminen lumituiskun keskellä olisi takuuvarmasti nollannut kaikki ne voimat, jotka keräsimme sopivasti vieraissa maisemissa ja hieman tavallista juhlavammissa puitteissa.

Rahaa tietenkin meni saman verran kuin pieneen etelänlomaan, mutta itse asiassa olen siitäkin vain iloinen. Ehkä edes yksi tarjoilija, näyttelijä, muusikko, käsityöläinen tai junankuljettaja saa pitää työpaikkansa hieman pidempään, kun tuhlasimme satasemme kotimaan markkinoilla. Ei meidän lentämättömyytemme myöskään ilmakehää pelasta, mutta saattaa antaa sille muutaman päivän lisäaikaa.