Eilen mies kysyi, tiedänkö missä jäänaskalini ovat. Ehdin jo vähän innostua ajatuksesta lähteä kokeilemaan retkiluistimia Vesijärvelle. Erinäisten eteen tulleiden kiireiden takia homma kuitenkin jäi, ja tänään taas lauhtui ja satoi lunta. Turvallisuus olisi jäälle menossa numero yksi, lumeton jää se kakkonen. Ei ole mitenkään sanottua, että mekään olisimme löytäneet sekä kestävää että luisteluun soveliasta jäätä. Mutta henkeämme emme toki olisi riskeeranneet vaan aloittaneet tutusta rannasta kaikkien turvavälineiden kanssa. Jossittelu kuitenkin jääköön, kun emme päässeet edes kokeilemaan sauvalla rantajäitä.Olen viime viikot kerännyt ympärilleni kiirettä ja nyt elän kiihtyvässä syöksykierteessä kohti sen silmää. Koko ajan tiedän, mitä pitäisi tehdä, mutta aika menee aivan johonkin muuhun. Perjantaina vietin puoli päivää eläinlääkärissä virtsaamisvaikeuksista ja kipukohtauksista kärsivän mäyräkoiran kanssa. Monenlaisten kokeiden tulokset eivät olleet huolestuttavia, mutta hoidettavaa ja seurattavaa löytyi. Ja yksi sovittu homma jäi kummittelemaan alkuviikolle. Äsken taas tuli tekstiviesti, jossa sairastunut tuttava perui huomisen työhön liittyvän tapaamisen. Muuten ihan OK, mutta juuri sen tapaamisen tulosten pitäisi olla valmiina torstaina - eikä ensi viikolla ole yhtään tyhjää hetkeä, johon työn voisi siirtää.
Sen olen kuitenkin oppinut, että viikonloput pitää yrittää levätä, virkistyä ja kuntoilla. Vaikken eilen päässytkään luistimille, kävin edes kävelyllä pyykinpesun, siivouksen ja ruuanlaiton välissä. Urakoin sen verran paljon ruokaa (uunilohta suppilovahveroilla, tomaattisilakoita ja ison kattilallisen keitettyjä perunoita), että siitä riitti vielä tällekin päivälle. Tänään oli vuorossa lähes maratonpitkä tanssiharjoitus, kaksi ja puoli tuntia nautinnollisen tiukkoja vatsatanssiliikkeitä. Ja kohta lähdemme elokuviin katsomaan romanialaista elokuvaa 4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää. Näillä ruiskeilla pitäisi jaksaa vähintään tiistaiaamun vesijumppaan asti...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti