sunnuntaina, toukokuuta 05, 2013

Kevätmatkalle tandemilla ja singleillä

En ole vapun jälkeen enää ehtinyt metsään sienitsekkaukselle, sillä päivät ovat kuluneet töissä ja illat varusteita pakatessa. Tänään starttaamme kohti Turkua ja sieltä huomenaamulla Ahvenanmaalle viikoksi pyöräilemään. Kotia jäävät pitämään pystyyn koirat ja tytär puolisoineen.

Perjantaina saimme yllättäen tekstiviestin pyöräkorjaamosta, joka oli kuin olikin saanut tandempyörämme huollettua ajoissa ennen matkaa. Veimme kulkupelin sinne jo lokakuussa, mutta eihän sille mitään talven aikana ollut tapahtunut. Kun muistutimme asiasta jokunen viikko sitten, olikin jo "vähän liian myöhäistä". Mutta hyvä näin.

Toki olisimme pärjänneet ihan kahdella yksittäisellä pyörälläkin. Mutta kun pakettiautoon mahtuu, otamme sitten kaikki. Sama periaate näkyy pakkauksissammekin; emme ole hirveästi karsineet, kun on tullut mieleen jotain vaatetta tai muuta tarpeellista. Ihan kiva näinkin vaihteeksi, yleensähän ollaan lentokoneiden ja omien voimien painorajoitusten kanssa tekemisissä.

Eilen kokeilimme tandemilla ajoa noin kymmenen vuoden tauon jälkeen. Takasatulassa tuntui taas vaihteeksi aika extremeltä, kun nopeus ihan tasaisella suoralla kipusi helposti yli neljänkympin. Mitäänhän sieltä ei näe muuta kuin sivulle ja taakse. Ja taakse katsoessaan pitäisi olla heiluttamatta pyörää. Takapenkkiläisen tärkein tehtävähän on vahtia takaa tulevia ajoneuvoja ja seuraavaksi tärkein tsekkailla takavaihtajan kiekkoja, joita edessä ajava ei ylety katsomaan.

Yritän nyt olla stressaamatta pyöränhallintaan liittyvien asioiden kanssa, sillä lomallehan tässä ollaan menossa. Eniten toivon, että tuulet vähän heikkenisivät, sillä saaristossa tuuli kyllä tuntuu. Ei hirveästi huvita ajaa kevyellä pyörällä aukeassa maastossa tai sillalla, jos on vaarana pudota mereen. Tandem on raskaampi väline, mutta siinä on sitten taas omat hankaluutensa. Käännöksissä se on kuin rekka; kaikki tapahtuu hitaasti ja laajalla kaarella.

Eiliseltä reissulta tarttui puhelimen kameraan vain valko- ja sinivuokkoja, ei pyöräilykuvia. Hyvää kevään jatkoa ja vähemmän hyisiä aamuja muillekin!

Ei kommentteja: