sunnuntaina, syyskuuta 27, 2009

Syksyn väreillä on merkitystä

Kun valo vähenee, väreistä tulee yhä tärkeämpiä. Syksyn ruska - etenkin tänäänkin koetussa auringossa - on ylivertainen piristäjä, jos sitä pääsee kokemaan kunnon valossa. Tänään minulla oli siihen mahdollisuus, sillä pääsin nauttimaan maisemista sekä ajomatkoilla maalle ja takaisin että sienimetsässä ja syksyisessä maatalousmaisemassa. Metsänreunat, pellot, puutarhat ja joka ikinen puusta putoava lehtikin tuntuvat nyt kirkuvan värejä, joita kannattaisi ottaa talteen pimeyden varalle.

Metsään menin vähän epävarmana, sillä eilen alkanut hirvenmetsästys olisi saattanut hyvinkin ulottua juuri vakituiselle suppilovahveropaikalleni. Kiersinkin metsänreunaan autolla hieman kiertoteitä ja tarkastin, näkyykö metsästäjien autoja parkissa. Ei näkynyt eikä kuulunut, joten Hollolan Kutajoen metsästysseurue on aloittanut jostain muualta. Minun kannaltani erittäin hyvä, sillä en kyllä halua olla samassa metsässä yhdenkään pyssymiehen kanssa. Kerran olemme osuneet passissa olleen metsästäjän kanssa nenäkkäin - eihän siinä mitään tapahtunut - mutta jo silloin tuntui viisaalta poistua paikalta.
Sen verran on ollut viime viikkoina kuivaa, että suppilo- vahverot eivät löytyneet aivan samoilta paikoilta kuin aiempina vuosina. Olin jo lähdössä pois, kun löysin aiemmin koluamat- tomasta notkelmasta tiheän esiintymän isoksi kasvaneita sieniä, joiden perkaaminen oli varsin vaivatonta. Kaikkein paras olisi tietysti napsaista jalan tyvestä sammaleet ja roskat pois jo metsässä, mutta koiran kanssa liikkuessa se ei oikein onnistu. Koiralla kun on aina kiire eteenpäin, on löytö miten runsas tahansa.

Virkistyin metsässä ja jopa sieniä peratessa huomattavasti, mutta kaupunkiin tullessa iski kova päänsärky. Nyt on viisasta paneutua lepäämään ja odottamaan, millaisen sään tuuli ja ilmavirtaukset huomiseksi kehittävät. Ennusteiden mukaan lämpötila laskee huomattavasti, joten työviikon voi aloittaa ilman haikeutta hukkaan menevistä ulkoilusäistä. Ainakin pitää opetella taas pukeutumaan niin, että tuulessa ja tuiskussa selviää.

Ei kommentteja: