lauantaina, huhtikuuta 11, 2009

Eläimellinen pääsiäislauantai














Päivän maaseuturetkellämme oli kolme päätavoitetta: viedä sukset varastoon ja hakea maantiepyöriä tilalle, etsiä kevään ensimmäiset sinivuokot ja käydä tervehtimässä miehen lähisukulaisia. Kohteina olivat sekä minun sukutaloni että anoppila Hollolassa.

Onnistuimme ruksaamaan kaikki kolme kohtaa, minkä lisäksi päivän aikana sattui seuraavaa:

Mies onnistui avaamaan maantiepyöräilykauden upeassa kevätauringossa.





Mäyräkoira juoksi ylös ja alas mäkeä, tonki oletettua rotanpesää kesäterassin alla ja onnistui pusikosta nappaamaan rusakonpoikasen suuhunsa.

Rusakonpoikanen huusi sydäntäsärkevästi.

Miehen veli pelasti rusakon ja kehotti kuuntelemaan kurkia, joita kukaan ei kuitenkaan onnistunut näkemään.

Näimme kaikki ikkunan läpi rotan, jonka pesä terassin alla ei enää jäänyt oletukseksi. Rotta söi tyytyväisenä lintulaudan antimia. Rotalle viritettiin loukku.

Koirat touhusivat kevätpuuhissaan niin täysillä, että nyt kotoamme kuuluu vain vienoa kuorsausta. Kova päivä.

Ei kommentteja: