Arjen ruisleipää

Otsikolle ei oikeastaan ole vastinetta tässä kirjoituksessa, sillä viikonvaihteessa leipomani leipä oli vain osittain rukiista. Mutta itse leipominen on sitä, mitä osa ihmisistä osaa edelleen arkena tehdä: laittaa ruokaa alusta asti. Tulokset ovat hyvässä lykyssä sekä maukkaampia, terveellisempiä että edullisempia kuin ostotuotteet. Tällä kertaa maku ja hinta olivat kohdallaan, koostumus (hajosi leikattaessa) ja ehkä terveellisyyskin (aika paljon hedelmiä ja siirappia) niin ja näin. Mutta tekeminen jo sinänsä tekee yleensä hyvää, ainakin jos siihen on aikaa.

Eilinen sunnuntai meni kokonaan taidematkalla Salossa, joten en kokannut tai harrastanut liikuntaa. Lauantai olikin sitä tehokkaampi, kävin sekä hiihtämässä että pilateksessa. Ja keräilin jonkinlaisen ruuankin pöytään aiemmin paistamistani lindströminpihveistä, perunoista, tuosta leivästä, salaattiaineista ja perjantailta jääneestä herkkutattimuhennoksesta. Taas kerran aivan ylivoimaisen hyvää verrattuna mihin tahansa normaaleista lounaspaikoistani. Ja niihinhän pitää verrata, jos lounaan hinta jää henkeä kohti muutamaan euroon.

Hiihtomaisemat olivat muuten lauantaiaamuna taas erittäin inspiroivat. Vasta satanut lumi tosin vie luistoa mutta tuopahan myös tunnelmaa. Ja on aina kiva nähdä, että muutkin innostuvat liikkeelle. Aamuyhdeksältä oli melkein ruuhkaa (no, ei tässä Hälvälän suoralla). Kyllä suomalaiset edelleen hiihtävät, ainakin Hollolassa ja Lahdessa.

Mitä tähän arkiviikkoon mahtaa mahtua? Ainakin lunta tulee nytkin ikkunan takana, tai vähintään jonkinlaista lumen ja rännän sekoitusta. Työpäivät tuntuvat taas täyttyvän ihan rahaa tuovista hommista, mikä on freelancerille erinomainen asia. Kunhan vain ehtii ja muistaa liikkua ja venytellä. Sitä arjen ruisleipää siis.