lauantaina, elokuuta 04, 2007

Rouskuja, rouskuja

Joskus kolahtaa oikein kunnolla. Tänään jo ensimmäiset metrit Tiirismaan-Messilän maastoissa näyttivät, että nyt niitä on: rouskuja. Sieviä ruskeanpunaisia kangasrouskuja oli ajoittain jopa polulla niin paljon, että piti varoa astumasta päälle. Ja kun olin löytänyt ensimmäisen mustarouskupaikan tiheästä kuusikosta, aloin havaita piilottelijoita muualtakin sammaleen ja karikkeen seasta. Pieniä, kiinteitä ja madottomia... Olin osunut paikalle juuri oikeana päivänä.

Tänään ilma oli pitkästä aikaa aurinkoisen kuuma, mutta metsässä sää oli siedettävä jopa iltapäivällä. Maakin oli parin poutapäivän aikana kerinnyt kuivua lenkkarille käveltäväksi. Kertakaikkisen täydellinen sieniretki, jonka aikana löysin myös täysin puhtaita lampaankääpiä ja pari pienehköä herkkutattia.

Ei kommentteja: