Ei niin kovaa, lapset!

Sorsaperhe ilahdutti eilisellä iltalenkillä muitakin kuin minua Lahden Pikkuvesijärven puistossa. Emo kierrätti poikasiaan pitkin rantaa aivan kuin esitelläkseen pesuettaan ihailijoille. Todennäköisesti kiertelyyn oli paljon luonnollisemmat syyt, esimerkiksi rannasta löytyvä ruoka.

Haikeaa kevään ihailua

Tämä sunnuntai on ollut kuin tehty puutarhatöille, liikunnalle ja yleiselle kevään ihailulle. Maalla kuitenkin vain piipahdimme, sen verran surkean näköisenä mäyräkoira jäi odottamaan kotiin jääneiden tyttärien kanssa. Mopsi pääsi nuuhkimaan ilmaa ja katsomaan Ainoa.

Palautin menomatkalla anoppilaan yhden sienikorin ja näin omenankukat, jotka eteläisellä rinteellä ovat jo suuria. Meillä - toisella puolella harjua - oli vasta hieman vaalenpunaista häivähdystä, eivätkä lehdetkään olleet kovin isoja. Marjapensaissa sen sijaan oli jo paljon kukkia ja lupaavasti surinaa.

Nurmikot olivat muuttuneet aivan keltaisiksi voikukista, joita en onnekseni inhoa. Mutta kieltämättä ensimmäisestä niitosta ja ruohonleikkuu-urakasta tulee aikamoinen, kun emme ole päässeet ajoissa kasvun kimppuun. Tänään saimme vasta ruohonleikkurin akun laturiin. Sen verran hyödyllistä sain aikaiseksi, että keräsin nokkosia, raparperinvarsia ja ruohosipulia.

Huh, mikä sairasviikko

Viikon takaiset hymyilyt ja sienireissut jäivät vähäksi aikaa, kun mäyräkoira sai keskiviikkona mäyräkoirahalvauksen. Selkä leikattiin heti eläinsairaalassa, mutta toipuminen ei näyttänyt ensin alkavan. Tänään on ollut vähän toiveikkaampi päivä, kun Doris on jaksanut jo vähän ulkoillakin. Takajalat ovat surullisen voimattomat, joten palloleikeistä ja juoksuista ei tule ainakaan muutamaan viikkoon mitään. Erityisen stressaavaa se on koiralle, joka on aina ollut hyvässä kunnossa ja innokas liikkuja. Mutta kun rodulla on taipumus tällaiseen, ei edes superkunto suojaa.

Korvasieniä, huhtasieniä ja muita luontoelämyksiä

Kahdesta biologista, minusta ja kahdesta koirasta koostunut sienijoukkueemme kävi tänään metsässä toteamassa sen, mitä jossain tiedotusvälineissäkin on uumoiltu: korvasienisato on runsas. Tosin sienet eivät tietenkään löytyneet aivan juuri sieltä, mistä aiempina vuosina, vaan hieman tuoreemmilta hakkuulaikuilta vierestä, mutta kuitenkin.

Ensimmäinen aukko oli hyvin lupaava säännöllisin välein vastaan tulevine tummanruskeine korvasienineen, toisessa koimme pettymyksen, mutta kolmannen ja neljännen reunoilla odotti yllätyksiä.
Ensin minä sain penkassa silmiini isohkon huhtasieniesiintymän (elämäni ensimmäisen - muistan joskus löytäneeni jonkin yksittäisen huhtasienen), sitten toinen biologi löysi tutusta ojanreunasta todellisen lehtokorvasienien esiintymän. Huhtasienikuvat eivät nyt ole kummallisia, mutta oikealla olevassa pystykuvassa kuitenkin luuraa yksi...

Sienidiversiteettimme oli siis varsin hyvä keväiselle reissulle: kolmea eri lajia syötäviä sieniä (korvasienet tosin vasta ryöppäämisen jälkeen). Kolmen tunnin aikana keräsimme kaksi korillista, joista vielä yhteiskuva alla.

Muutenkin luontoretkemme oli varsin antoisa. Menomatkalla metsään näimme pellonreunassa hieman hölmistyneen näköisen ketun, yhden supin ja pari jänistä, ja keväisistä linnuista silmiimme osui joutsenia, kurkipari, valkoposkihanhia ja mm. töyhtöhyyppiä. Metsätiellä oli nähtävissä sekä metson että teeren jätöksiä.

Kevät on koiran hymy

Koiraperheenjäsentemme hymyt kuvastivat hyvin äitienpäivän tunnelmaa. Mäyräkoira nautti selkää rapsuttavasta tuoreesta ruohosta, mopsi auringon lämmittämästä sylistä pihakeinusssa.

Minua inspiroi tämän päivän sade, joka innostaa taas ajattelemaan korvasienimetsään menoa helatorstaina tai ensi viikonloppuna. Vähitellen työtkin antavat sen verran helpottaa, ettei ihan kaikkia pyhäpäiviä ole pakko puurtaa.

Aino, pallo ja sininen lahje

Yleisön pyynnöstä (ihan totta!) uusi Aino-video. Pahoittelut huojunnasta, joka johtuu potkujalan ja kuvauskäden yhteisestä keskusyksiköstä. Doris pitää edelleen hyvin pintansa ylimpänä pallonhaltijana.

Matti kallellaan ja muita vapun merkkejä

Pari päivää on mennyt sopeutuessa tähän suomalaiseen kevääseen, joka on n. 20 astetta kylmempi kuin edelliset viikot Toscanassa. Mutta olin iloinen, kun koko kevät ei vielä ollut lipsahtanut ohi. Erityisesti sykähdytti jälleen tämä suomalaiskansallinen tapamme ottaa kaikki irti vapusta, ilmoista viis. Moni meistä on taas kevätkylmän ruoskiessa menettänyt kasvonsa, arvokkuutensa tai jopa muistinsa jalkakäytävän viereiseen pusikkoon. Matillakin oli aamulla aika tyhjä katse...