Pieni sienipäivitys

Männiköllä-blogin Maiju ehti jo kysellä, olenko valmistautunut tulevaan sienisesonkiin. No olen! Perjantain vieraita varten kävin tyhjentämässä pakastimesta kaksi aarretta eli noin seitsemän desin pakastusastiat, joissa oli a) herkkutatteja, b) punikki- ja voitateista sekä limanuljaskoista ja koivuhaperoista koostuva sekoitus. Tein herkuista sienikeiton seuraavanlaisella noin-ohjeella:

Otetaan n. 1,5 litraa pakastettuja sieniä, mieluiten tatteja (ks. edellä), valutetaan pakastuksen aikana muodostunut liemi hyvin pois (otetaan talteen) ja pienitään sienet n. puolen sentin kuutioiksi. Silputaan yksi keltasipuli ja yhden purjon vaalea osa pieniksi. Paistetaan sienet ja sipulit voissa valurautapannussa kahdessa erässä mahdollisimman rapeiksi. Siirretään sienet ja sipulit kattilaan, huuhdotaan pannu vedellä ja lisätään huuhteluliemi + mahdollinen sienten sulamisliemi kattilaan.

Keitellään sieni-sipuliseosta miedolla lämmöllä, lisätään erittäin pieneksi silpuksi hienonnettu nippu persiljaa ja mahdollisesti muita yrttejä (esim. italialainen yrttiseos, jossa on myös chiliä käy hyvin, mutta varovasti chilin kanssa!), lisätään vajaa desi valkoviiniä tai korkillinen vaaleata balsamicoa, tietenkin suolaa ja pippuria. Lisätään tarpeen mukaan lientä, maistellaan välillä. Jos kaapista löytyy, eikä porukassa ole kasvissyöjiä, voi joukkoon heittää myös pieniksi kuutioiksi pilkottua salamia, metwurstia tai ensin paistettua pekonia, mutta vain vähän maun vuoksi (ja sitä ennen varovasti suolan kanssa!). Haudutellaan.

Minä jätin alkuhauduttelun (n. tunti) jälkeen keiton työpäiväksi maustumaan kylmään ja jatkoin hommaa noin puoli tuntia ennen vieraiden tuloa. Lisäsin vettä ja kermaa sen verran, että jäljelle jäi sakea keitto, lämmitin varovasti, tarkistin maustetilanteen ja otin pöytään vielä sormisuolaa. Tarjosin keiton piparjuurijuustolla voideltujen lanttusupikkaiden kanssa. Keitto maistui ja kehuja tuli.

Olipa aurinkoinen viikonloppu!

Tänä viikonloppuna mies ja minä emme enää hiihtäneet (puoliso viimeksi keskiviikkona, minä viikko sitten lauantaina), mutta vieläpä tällä seudulla hiihdettiin, jopa kilpaa. Eilen järjestettiin ensimmäiset Kansalliset Messilän ylämäkihiihdot, jonne lähdimme viettämään katsojina aurinkoista iltapäivää.

Olipas mielenkiintoista seurata, miten eri ikäiset kilpahiihtäjät jaksoivat runnoa ylämäkeen Messilän laskettelurinteen reunassa! Kilpailussa oli mukana noin 120 hiihtäjää, joista nuorimmat olivat 12-vuotiaita, vanhimmat selvästi vanhempia kuin 40-vuotiaiden sarjan alaikäraja.

Reitti oli "vain" 1,2 kilometriä pitkä, mutta nousu aika tappavan näköinen, ja se ainoa laskukin todella hankala. Hollolan Urheilijoiden sivun mukaan nousua kertyi 110-120 metriä. Parhaat ajat olivat päälle neljä minuuttia, huonoin jossain yhdeksän minuutin paikkeilla.

Seurasimme kisaa kolmessa kohdassa, joista ylimmäinen oli melkein huipulla. Tarpominen pujottelu- rinteen syrjässäkin kävi ihan pikku harjoi- tuksesta, ja jonkun- laisena hiihdon harrastajana osasin kyllä jonkin verran eläytyä siihen, millaista olisi luistella ylämäkeen moinen matka. Kyllä siinä olisivat minuutit tuntuneet pitkiltä! Aika monelle juniorille riittikin mäen sivussa tukijoukkoja huutamassa kannustuksia. Ja aika harva ilmeisesti sittenkään keskeytti.

Messilässä lunta näytti olevan rinteessä niin paljon, että itse asiassa vähän ihmettelen hiihtokeskuksen ilmoitusta, ettei se enää pidä rinteitä auki tämän viikonlopun jälkeen. Ylämäkihiihdot käyttivät vain pienen kaistaleen kahden rinteen reunasta, joten pääsin seuraamaan myös erilaisia laskettelijoita, joita näytti olevan ihan mukavasti.

Mutta ehkä ihmiset eivät sitten enää osaa mennä myöskään hiihtokeskuksiin, kun lumi sulaa kaduilta. Niin käy ainakin murtomaahiihtolatujen kanssa. Niitä tosin on jo vaikeampi pitää kunnossa sen jälkeen, kun tuuli on tuivertanut ladut täyteen havuja ja muuta roskaa. Ja tietenkin vesisade teki ensin tehtävänsä, minkä jälkeen etelärinteet alkoivat sulaa auringossa.