Pikaluistelua - ja horisontti vinossa

Valitsimme harvinaisen upeana sunnuntaina kävelyn katsomaan tapahtumia Lahden keskustan liepeillä. Ensimmäisen bongasimme äänen perusteella Kisapuistosta, jossa oli menossa jonkinlaiset pikaluistelun veteraanikisat. Lähettäjän pyssy, kuulutukset ja ajanotot vaikuttivat professionaaleilta, samoin osa luistelijoista. Osalla oli enemmän asennetta kuin taitoa, mutta ihailla pitää esim. 70-vuotiaiden sarjan rouvaa, joka selvisi 500 metrin luistelusta ihailtavan tasaisella menolla. Oma "urheilukuvaamiseni" on huomattavan paljon vaappuvampaa, horisontti on säännöllisesti vinossa, kun yritän saada vauhdikkaat menijät mahtumaan pokkarini ruudulle...

Lahden satamassa oli väkeä paljon Kisapuistoa enemmän, samoin Vesijärven jäällä erilaisilla välineillä suksista riippuliitimiin. Retkiluistelun harjoittelijoille ei tänä talvena valitettavasti ole saatu kunnon rataa aikaiseksi, mutta jonkinlainen pikkulenkki oli kuitenkin aurattu sataman edustalle. Jäälle oli oikein opastekin... Ehkei se ollut ihan niin pahaa ihmisten aliarviointia kuin voisi äkkiseltään ajatella. Pudotus satamasta jäälle on useimmissa kohdissa varsin korkea, joten on ihan ystävällistä neuvoa sille laiturille, josta pääsee hyppäämään jäälle rikkomatta suksia tai lonkkia.

Suksia katukuvassa ja ladulla

Tämä on niitä viikonloppuja, jolloin Lahdessa näkee paljon suksia latujen lisäksi kaduilla. Finlandia-hiihdon selvittäneitä sankareita näkyi vielä iltapäivälläkin, jolloin palasimme naapurikunnasta omalta lenkiltämme - Finlandian laduille eli käytännössä juuri mihinkään Lahti-Hollola välin laduille kun ei ollut asiaa.
Maaseutulatumme Hollolan Pyhäniemen koulun takana oli yllättäen muutettu kulkemaan myötäpäivään, kun se on ainakin pari viimeistä vuosikymmentä kuljettanut väkeä toisin päin.

Oli suorastaan hämmentävää kokea ylä- ja alamäet eri päin. Minun mielestäni profiili oli nyt hieman helpompi, mikä varmaan on tarkoitus alakoulun ja päiväkodin vieressä. Mies taas arveli, että muutoksen takana ovat "ikihiihtäjät", perinteistä hiihtotyyliä suosivat seniorit, jotka aiemminkin ovat joskus tulleet vastaan väärään suuntaan, tosin aina mäissä varoen vastaan tulevaa laskijaa tai nousijaa. Pyhäniemen ladullakin kun on muutama sellainen alamäki, joissa vauhti voi olla liukkaalla kelillä aika hurja.

Muutoksen myötä yhden notkelman alla ei nyt ole vaarallista käännöstä. Mitään kovin varmaa ladun ominaisuuksista ei kuitenkaan voi sanoa, ennen kuin se on testattu erilaisissa keleissä. Mies valitti, että nyt ei pysty enää tekemään vertailuja entisen luiston kanssa. Minulla ei raksuta sykemittari tai sekunttikello ranteessa, mutta ihan normaalin rannekellon perusteella kovin hitaalta ja huonosti luistaneelta tuntunut lenkki meni pari minuuttia kovempaa kuin oletin.

Madesoppaa pakkasella

Eilen illalla osuin lähikauppaan juuri ennen palvelutiskin sulkemista ja huomasin tiskissä pinon komeita mateita. Kehtasin vielä pyytää tiskillä ollutta nuorta miestä nylkemään otuksen, ja onnekseni hän suostui, vaikka työaika olikin kai juuri loppumassa. Vielä kiitokset, sillä muuten hankala niljake olisi jäänyt ostamatta! (Muistin kyllä kiittää myös henkilökohtaisesti.)
Tänä aamuna oli sitten helppo tehdä pikasoppa, joka valmistui noin puolessa tunnissa. Ensin keitin liemen päästä ja mausteista, sitten paloittelin lanttua, porkkanaa, palsternakkaa ja sipulia erikseen kiehumaan. Vähän ajan kuluttua lisäsin perunat, paloitellut mateenlihat ja pakastimesta löytynyttä tilliä. Vielä pikku loraus viinietikkaa ja pari desiä (laihaa) ranskankermaa, minkä jälkeen pääsimme syömään. Soppa sai kiitosta kaikilta perheenjäseniltä - myös koirilta, jotka hotkivat liemeen makua antaneen pään.

Ulkoliikuntaa iltahämärässä

Koska en ole saanut otetuksi kameraa mukaan hiihtolenkeille, niin liitetään tähän muutama kuva menneeltä viikolta, jolloin koiralenkillä, iltapäivän sinisen hetken aikaan, kokeilin kuvaamista ilman salamaa. Kohteet ovat Lahden keskustasta, lähinnä Kisapuiston alueelta. Erityisen viehättynyt olin siitä, että luistinradoilla oli elämää, etenkin paljon nuoria.

Luistelu on niitä harvoja lajeja, joissa en koskaan ole kokenut minkäänlaista alemmuudentunnetta niin kuin monissa muissa urheiluaktiviteeteissa. Asuin Lahden keskustassa myös pienenä (tässä välissä monessa muussakin paikassa), ja äitini oli onneksi innokas viemään meitä lapsia Kisapuistoon luistelemaan. Olen itse asiassa oppinut luistelemaan niin pienenä, etten sitä edes muista. Takaperinluistelun ja sirklaamisen opettelu on jäänyt paremmin mieleeni.

Keskusta-asumisessa oli huonotkin puolensa. Olin nimittäin aivan surkea hiihtäjä, sillä ilmeisesti Salpausselän laduille kapuaminen oli luistinradalle menoa isompi kynnys sekä vanhemmilleni että minulle. Olen korvat punaisena joutunut useita kertoja kuuntelemaan sukulaisille kerrottua "hauskaa" juttua siitä, kuinka pienenä heitin sukset Fellmanin puistosta kadulle, kun ei oikein sujunut. Kertomuksessa ei ole varmaan muuta opetusta kuin se, että lapsena kuullut, loukkaavina pidetyt, asiat jäävät mieleen. Vasta aikuisena opin hiihtämään kunnolla, ja eilenkin tuli taas otettua vahinkoa takaisin puolentoista tunnin rivakalla lenkillä.

Laturetki veti väkeä

Pidin lupauksen itselleni ja kävin nuuhkimassa laturetki-ilmaa sunnuntain aamupäivässä Hollolan maastoissa Tiirismaan laturetkellä. Kiitettävän paljon väkeä oli liikkeellä, myös lapsiperheitä siirtämässä taitoa ja perinnettä. Olosuhteetkin olivat lähes täydelliset, muutama aste pakkasta ja aamulla kuntoon ajetut väylät. Ja mehuasemalta sai vielä virkistystäkin, aivan ilmaiseksi!

Lunta tosin tuli ajoittain aika paljon, joten välillä meni hieman tahmeaksi taaperrukseksi, mutta ei se sunnuntaihiihtäjän vauhdeissa ole kohtalokasta. Vähän eri juttu saattoi olla niillä Heinsuon urheilukeskuksessa kilpailleilla SM-tasoisilla hiihtäjillä, joista näin vilauksen yhdessä latujen sivuutuskohdassa.

Hiihtourakan päälle paistettiin suunnitellusti blinejä, ja nyt suoraan sanoen nukuttaisi. Mutta enpä taida mennä makuuasentoon, sillä illansuussa ajattelin vielä mennä syvävenyttelyyn. Sen jälkeen olen varmasti hyvin raukea ja toivon mukaan saan myös levätyksi ennen huomista, etukäteen ihan hirveän hektistä työpäivää. Mutta vielä en ajattele sitä...

Edes koiralla meni lujaa

Päivä on ollut vähän tyhjäkäyntiä, itse aiheutetusta syystä. Tahmeus johtuu eilisillasta; kun harvoin päätyy istumaan iltaa ulos, ei osaa varautua seurauksiin. Esimerkiksi hikoiluun ja väsymykseen, joiden takia en oikein inspiroitunut heti aamusta lähtemään hiihtämään miehen mukana. Puolen päivän maissa kuitenkin päätin, että jotain ulkoilua pitää harrastaa. Kävin koirien kanssa tarkistamassa maalla nurkat, kuvailemassa vähän maisemia ja hakemassa pakastimesta hilloja, papuja ja sieniä. Ihan virkistävää oli, niin kuin mäyräkoiran vauhdistakin näkee. Tämän illan otankin sitten rauhallisesti, jotta huomenna olen valmis Tiirismaan hiihtoon - tai ainakin pieneen osaan siitä. Hiihdon jälkeen olemme päättäneet paistaa blinejä ja syödä niitä sienisalaatin, mädin ja savukalatahnan kanssa.