sunnuntaina, huhtikuuta 28, 2013

Simaa, siis meillä Louhisaaren juomaa

En erityisemmin pidä makeasta vappusimasta, vaikka joskus olenkin saanut myös raikasta vappujuomaa. Mutta simareseptit näin kevään juhlan alla saivat minut kurkistamaan pakastimeen, olisiko siellä vielä jäljellä mustaherukanlehtiä.

Ja olihan siellä, peräti kaksi pussillista, säilötty syyskesällä erilaisia säilykkeitä varten. Uhrasin toisen niistä juomaan.Teemme ja juomme siis Louhisaaren juomaa/simaa, josta olen aiemminkin kirjoittanut tässä blogissa. Resepti löytyy merkinnästä heinäkuulta 2006.

Eilen iltapäivällä panin siman alulle kattilassa, tänä aamuna pullotin. Viisi puolitoistalitraista pulloa on nyt kylmenemässä parvekkeella. Sima on juomakelpoista huomenna, parhaimmillaan luultavasti juuri vappuaattona.

lauantaina, huhtikuuta 27, 2013

Laiska lauantai

Eilen päätin, että tänään laiskottaa. Puoliso vähän nurisi tekosyilleni jättää pyörälenkki väliin. Itse suorastaan ilahduin, kun aamulla satoi räntää, ja sain oikean syyn. Kantapäätä särki, väsytti.

Kävimme maalla autolla kuljettelemassa autonrenkaita ja etsimässä suojapressuja miehen työpaikan ikkunaremonttityömaalle. Kävelin hiljaksiin pihalla ja katsoin, kun mäyräkoira intoutui jopa juoksemaan ja mopsi pysyi juuri ja juuri jaloillaan.

raparperit
Oli kuraista ja harmaata mutta linnut huusivat ihan keväisesti. Töyhtöhyypät olivat ilmestyneet pellolle. Otin muutaman innottoman ja epätarkan kuvan näkemästäni.

Mies lähti reippaasti polkemaan pyörällä maalta kaupunkiin, minä pakkasin koirat autoon. Kotiin saavuttuani kaivoin kylmäravarastoista eiliset parsat, eilen tehdyn korvasienikastikkeen, parmankinkun ja parmesaanin, katoin pöydän valmiiksi, laitoin osan ruoista lämpiämään.

Kohta puoliso olikin jo kotona ja avasi pullon valkoviiniä. Söimme ja joimme, veimme koirat pissalle. Puoliso on urheillut ja nukkuu päiväunia. Minuakin väsyttää syömisestä ja lepäämisestä. Yritän vähän lueskella, Annie Proulxin novellit ovat juuri sopivan ankeita.

Huomennakaan en aio urheilla, sillä olen menossa Fellmanin pelto -performanssiin. Tiedossa on muutaman tunnin ulkoilu, jota varten pitää pukeutua lämpimästi ja varata mukaan kärsivällisyyttä. Uskon, että taide-elämys myös palauttaa voimia.

Reilun viikon päästä olemme lähdössä viikoksi pyöräilemään Ahvenanmaalle. Totta kai olisi hyödyllistä harjoitella, mutta en ole huolissani. On parempi olla terve ja vähän vähemmän kilometrejä alla kuin sairastua ylirasituksesta vaikkapa viime hetken flunssaan.

tiistaina, huhtikuuta 23, 2013

Käsityöt ja stressi

Onko tuo rentouttavaa? kysyi puoliso, kun aloitin taas yhden uuden sukkaparin. Puolitoista vuotta sitten joulun alla opettelin uudestaan neulomaan, viime vuodenvaihteesta lähtien kudin on ollut lähes taukoamatta kesken tv-pöydän ääressä.

Enhän minä paljon telkkaria katso, mutta itse asiassa juuri käsityöt saavat minut istahtamaan edes joskus alas stressaavien töiden odottaessa tekijäänsä.

Ja muutenkin vastaus on kyllä, käsitöiden tekeminen rentouttaa. Nyt osaan taas jo kantapään ja kärkikavennukset ulkoa, joten ei tarvitse kuin pohtia vähän väriyhdistelmiä.

Tässä sukkaparissa olen pyrkinyt siihen, että raidat olisivat suunnilleen samanlaiset vasemmassa ja oikeassa jalassa. Mutta eroja löytyy, koska en merkinnyt ensimmäisen sukan aikana mitään ylös. Uskon, että kelpaavat näinkin.

sunnuntaina, huhtikuuta 21, 2013

Kurkihavaintoja ja maantiepyörän koeajo

Sunnuntain hommiin kuului hakea maalta Hollolasta pakettiauton kesärenkaat ja kesäajeluihin sopivat maantiepyörät. Autolla ajelu ei ole varsinaisesti mitään suosikkipuuhaa, mutta tällä kertaa sekin tarjosi elämyksiä. Lähellä kuuluisaa Kutajärven lintujärveä bongasimme ensimmäiset kurjet pellolla.

Nousimme sen verran autosta, että pääsin yrittämään kuvaamista älypuhelimella. Eihän siitä juuri mitään tullut, mutta oheisesta kuvasta ehkä juuri ja juuri erottaa pari isoa hahmoa. Kuvaa isompi elämys oli ääni, jolla nämä pellolla olleet kurjet ja pian kaksi yli lentänyttä lajitoveria keskustelivat keskenään. Kyllä siinä varmaan jotain reittineuvotteluja käytiin.

Kutajoella lastasimme renkaat ja pyörät autoon ja pissatimme koirat. Pumppasimme myös minun kilpurini renkaat pientä ajelua varten. Suuntasimme autolla vielä Hersalaan tapaamaan anoppia ja miehen veljeä. Lankomies oli tehnyt puutarhassa keväthommia nostamalla ylös ison määrän maa-artisokkia. Saimme mukaan pari puolen litran rasiaa valmiiksi putsattuja ja keitettyjä mukuloita.

Pihalla oli auenneita sinivuokkoja moninkertaisesti perjantaihin verrattuna. Lähes koko vierailun ajan ulkoa kuului kurkien huutoa. Pois lähtiessämme bongasimme yhden parin anoppilan läheiseltä pellolta.

Kun pääsimme asfaltin reunaan, minä kaivoin oman maantiepyöräni tavaratilasta ja lähdin kevään neitsytajelulle kilpurilla, muut jatkoivat autolla. Matka oli siis noin 12 kilometriä, ensin kilometri Hersalantietä ja loput Rantatietä ja Jalkarannantietä kohti Lahtea. Matkalle mahtui yksi iso ylämäki Messilän kohdalla, loppumatka olikin melkein pelkkää laskettelua kohti keskustaa.

Lukkopolkimet ja maantiepyörän vaihteet jaksoivat jännittää minua ensimmäisen kilometrin verran, sen jälkeen ajo oli kevyttä juhlaa. Messilän mäessä kyllä tunsi polkevansa ylämäkeä, mutta siinäkin saatoin luottaa pääseväni ylös asti, kun vain jaksoin tikuttaa keveimmällä vaihteella.

Puolet maa-artisokista käytin sunnuntailounaan alkukeitoksi. Aivan uskomattoman upea makuelämys syntyi tällaisella noin-reseptillä: ½ l kanalientä, ½ l keitettyjä maa-artisokkia, 1 dl kermaa, persiljaa. Keitettiin, soseutettiin ja maustettiin. Siinä se.


lauantaina, huhtikuuta 20, 2013

Leskenlehtiä ja routavaurioita

Päivän pyöräily oli rengasmatka  Lahden keskusta - Messilä - Salpakangas - Jokimaa - Mytäjäinen - keskusta, yhteensä noin 25 kilometriä. Lähdimme aika kovaan vastatuuleen, joka tuntui erityisesti minun ajamisessani, sillä olin edelleen liikkeellä maantiepyörää raskaammalla hybridillä.

Pari ylämäkeä tuntui todella pahalta, mutta kyllähän tuohon reittiin mahtuu Etelä-Suomessa ihan kunnioitettavia korkeuseroja. Toisaalta juuri nuo ylämäet tuottavat odottamaani ajokuntoa ehkä vähän kovempiakin lenkkejä varten.

Itse asiassa sovimme juuri äsken puolison kanssa, että otamme helatorstaiviikolle lomaa ja lähdemme Ahvenanmaalle pyöräilemään. Siellähän eivät tosin korkeuserot kiusaa Getan vuorta lukuunottamatta.

Tämän päivän lenkillä tuli vastaan kaksi merkittävää havaintoa: leskenlehdet Messiläntien varressa ja pahoista routavaurioista varoittavat merkkikepit keskellä pyörätietä lähellä Jokimaata. Lintuja en osannut tai ehtinyt bongata, mutta Porvoonjoen pinta oli juhlallisen korkealla.


Kevät alkaa oikeasti sinivuokoista

Arjessa on muutaman viikon ollut paljon ylimääräistä huolta miehen omaisen sairastamisen ja kotiuttamishoidon vuoksi. Eilen siirsimme hoitovastuun eteenpäin ja pääsimme samalla käymään maalla Hollolassa.

Ensimmäiset sinivuokot olivat nousseet etelärinteeseen. Heti oli paljon helpompi hengittää. Tänään pääsen puolison kanssa myös pyöräilemään. Tuntuu, että kevät on nyt kunnolla alkanut.

sunnuntaina, huhtikuuta 14, 2013

Juoksu- ja pyörälenkin kautta kevääseen

Vuodenaika ja liikuntalajien kausi ovat nyt vaihtuneet. Eilen pakkasimme sukset, sauvat ja retkiluistimen terät autoon ja veimme ne säilytykseen maalle. Ajomatkalla katselin maisemia ja vakuutuin lopullisesti, ettei Vesijärven jäällä tai peltojen hangilla enää pääse liikkumaan ainakaan suksilla. Hankikantihiihto jäi meiltä menneenä talvena kokonaan väliin.

Tänä aamuna päätin, että nyt pitää tarttua keväisin lajeihin, vaikka vettä vihmoo ja kura, sepeli ja joissain kohdissa vielä jääkin haittaavat kulkemista. Ensimmäiseksi kävin pyörävajassa pumppaamassa hybridipyöräni renkaat. Mitään pyöräilysuunnitelmaa ei ollut, mutta ajattelin pyörän olevan valmis ainakin huomista italian tunnille ajoa varten.

Sitten tuli mieleeni kokeilla juoksemista, joka ei varsinaisesti kuulu lajeihini. Kävin hissuttelemassa kaksi kertaa Pikku-Vesijärven kilometrin lenkin ja olisin kyllä jaksanut enemmänkin. Sen verran olen kuitenkin vuosien mittaan viisastunut, etten rehkinyt enempää ja juoksin vain puiston polkujen hiekkapohjalla. Siirtymät asvalttikatua pitkin kävelin reippaasti. Yhteenä lenkkiä tuli vaivaiset kolme kilometriä. Kyllä siinäkin vähän kuuma tuli.

Ennen juoksulenkkiä mies oli hihkaissut, että hän voisi lähteä kanssani johonkin pyöräilemään. Niinpä kotiin palattuani vain vaihdoin ulkoiluhousujen alle pyöräilyhousut ja lähdin puolison kanssa katsastamaan eteläisen Lahden pyöräteiden kuntoa. Eteläisen siksi, että lähdemme aina ensin vastatuuleen. Tosin tuuli oli tällä kertaa niin heikkoa, ettei asialla oikeastaan ollut väliä.

Myös tälle lenkille anoin etukäteen kohtuutta, sillä en ole ollut satulassa sitten viime syksyn. Mieshän ajaa koko talven läpi sisällä rullilla, joten hänelle ei välttämättä olisi tullut mieleen pohtia takamuksen kestoa.

Ajoimme keskustasta ensin Mytäjäisiin ja sieltä Porvoonjoen rannan reunoja nuolevalle Eteläiselle Rengastielle, joka jatkui Mäntsäläntienä aina Launeen Tapparakadulle asti. Käännyimme vielä Kerinkallioon ja pyöräteitä pitkin Upon sillan ali Askon alueelle ja sieltä vanhaa Loviisan radan pohjaa pitkin takaisin keskustaan. Sopivan kevyt aamulenkki, jonka aikana vielä sai muutamassa kohdassa varoa irtosoraa, sohjoa ja jäätä. Aika iso osa pyöräteistä oli kuitenkin jo putsattu sorasta, joten kyllä se tästä lähtee.

Vielä en sentään kaiva maantiepyörää esille vaan luotan vakaampaan ja tutumpaan hybridiini. Oli silti hauska huomata, että jotkin maantiepyöräkauden opit olivat jääneet selkäytimeen. Jarrutin ja pysähtelin tyylillä, jolla olisin saanut
myös lukkopolkimet irti äkkitilanteessa.

Päivän ulkokuvat ovat Pikku-Vesijärven puistosta, jossa kukat puskevat jo lumen alta paljastuvan, huonokuntoisen nurmen läpi ja sorsat odottavat herkkuja sulassa. Sisäkuvassa kevään ensimmäinen kukka kiinanruusussamme.

torstaina, huhtikuuta 11, 2013

Sataman jääputous

Vesijärven jäät ovat vielä vankasti paikallaan, ja eilisellä kävelylenkillä Lahden Ankkurissa näin jopa iltapäivän monen asteen lämmössä eilen hiihtäjiä jäällä. Oma kausi taitaa olla ohi, mutta vannomatta paras.

Mieleenpainuvin jäämuodostelma osui kameraan Satamaraitilla, joka kulkee vanhaa Vesijärven radan pohjaa pitkin Kariniemen
mäen varjoisalla puolella. Jääputous kivien päällä on usein vaikuttava. Vihertävä värikin on ihan luonnollinen, ei siis vain kameran aiheuttama.

sunnuntaina, huhtikuuta 07, 2013

Jäähyväiset talven hiihdoille?

Tänään aamulla pysyttelimme hiihtoretkellämme täällä eteläisellä Vesijärvellä, enimmäkseen Lahden kaupungin puolella, hieman myös Hollolan vesialueella. Tuuli oli kääntynyt eilisestä etelän puoleiseksi, joten en halunnut viilettää ensin myötätuuleen sellaista matkaa, jota en jaksaisi puskea vielä vastatuoleen takaisin.

Reitti kulki Teivaan satamasta Mukkulaan, sieltä Selkäsaareen, jonka editse suuntasimme kohti Enonsaarta. Kiersimme Enonsaaren vastapäivään ja lähdimme kohti Rautakankaretta. Sieltä jatkoimme pääosin rantaa pitkin kohti etelää, tosin minä lähdin jossain vaiheessa ennen Myllysaarta oikaisemaan selän yli kohti aallonmurtajan kärkeä ja lähtöpaikkaa. Mies nopeampana veti koko matkan rantoja nuollen.

Rautakankareen edustalla puoliso kävi oikein erikseen pyytämässä, että tulen rantaan asti kuvaamaan hienoja jäämuodostelmia rannnassa. Jääpuikot valuvat ja osittain kasvavat rungoissa ja jopa jäälle tipahtaneissa risuissa. Muodostelmaa oli rannassa ainakin reilun kilometrin matkalla.

Jäätaide oli muutenkin päivän teema. Lumen pinta oli yön aikana taas vähän muuttanut muotoaan ja koostumustaan, nyt se oli monin paikoin täynnä kerroksellista, karheaa ja helposti rikkoutuvaa jääpitsiä. Ainakin minulle tällainen pinta sopii paljon paremmin kuin kovaksi hioutunut ja epätasainen lumi, jossa suksi lipsahtelee sivuttain vähän miten sattuu. Eilisen hiihdon jälkeen olivatkin jalkapohjan lihakset kipeät jännityksestä.

Täksi päiväksi ja huomiseksi on ennustettu lumi- tai räntäsateita, jotka saattavat olla aika tuhoisia hankikannoille. Tänään oli siis jo talven jäähyväishiihdon makua, mutta kuka tietää. Alkuviikko menee joka tapauksessa sen verran tiiviisti töissä, että pääsen tsekkaamaan sää- ja keliolosuhteet muualla kuin kaupungin keskustassa vasta keskiviikkona. Jännittäähän se, miten kevät on siihen mennessä edennyt.

lauantaina, huhtikuuta 06, 2013

Bussilla Vääksyyn, hiihtäen takaisin Lahteen

Linja-autolta kohti rantaa.
Otimme tänään 7.40 bussin Vääksyyn, josta lähdimme hiihtämään myötätuulessa pitkin Vesijärveä päin Lahtea. Reitti on etenkin puolisolle tuiki tuttu niin purjehdusvuosilta kuin joiltain aiemmilta jääseikkailuilta. Myös minä huomasin varsin pian, ettei suunnistukseen tarvitse käyttää energiaa. Kapea etelä-pohjois-suuntainen järvi on kuin tehty tällaiseen etenemiseen, sillä aina näkyy myös toinen ranta.
Vääksyn kanavan rantaa pitkin kohti Vesijärveä.

Matkaa päästä päähän kertyy ehkä noin 27 kilometriä. Hiihtomatka voi toki olla vähän enemmänkin, sillä ei kukaan osaa hiihtää aivan suoraan.

Vääksystä lähtiessä liikkeellä oli muutama kalastaja moottorikelkoillaan, sitten oli aika pitkä pätkä lähes autiota järvenselkää. Kun olimme päässeet Siikasalmesta läpi, alkoi järvellä tulla vastaan vähän muitakin hiihtäjiä. Eteläpäässä Enonselältä lähtien oli taas ihan reippaasti porukkaa liikkeellä niin kävellen, hiihtäen kuin moottorikelkoillakin. Lahden päässä jokunen purjelautailijakin yritti saada vauhtia tuulesta.

Suntinkärki pohjoinen - Siikasalmen loisto.
Lumiolosuhteet vaihtelivat jonkin verran, mutta isoin ero oli siinä, miten paljon pintaa oli rikottu missäkin päin järveä. Luisteluhiihdon kannalta parasta rapeaa ja tasaista hankea oli tarjolla hetkittäin Kajaanselällä ja taas vähän matkaa Siikasalmen eteläpuolella.

Kaikkialla muualla piti seurata tarkkaan moottorikelkan ja saappaanjälkien labyrinttejä ja kiiltäväksi kovettuneita lumipolanteita, railoja ei sen sijaan ole tänä talvena näkynyt. Eniten huolta hiihtäjälle aiheuttivat jälleen kerran pienet pilkkiavannot, joita piti varoa sauvojen katkeamisen pelossa. Pari kertaa horjahdin epätasaisella jäällä mutta pysyin kuitenkin pystyssä.

Latua pitkin koko matkan.
Puoliso lykki lähes koko matkan tasatyöntöä valmiilla perinteisen ladulla. Ehkei latukone ollut vetänyt koko matkaa Vääksystä Lahteen, mutta joku ne suksenjäljet oli sinne kuitenkin tehnyt. Minäkin kokeilin muutamaan otteeseen tasatyöntöjä, yhteensä ehkä pari kolme kilometriä.

Kotirannassa.
Kuvaus- ja juomataukoineen hiihto vei meiltä kaksi tuntia ja kymmenen minuuttia. Kevyestä myötätuulesta oli varmasti hyötyä, sillä hiihto tuntui muutamia kuoppaisia kohtia lukuun ottamatta tosi helpolta. Maalissa Lahden päässä, Teivaan sataman ja matkustajasataman välissä, oli kuitenkin ihan voittajafiilis.

keskiviikkona, huhtikuuta 03, 2013

Highway Vesijärvi

Vielä tänä aamuna ei ollut mitään merkkiä siitä, että hiihtokausi Lahden Vesijärven jäällä loppuisi pian. Palasimme lenkiltä vähän ennen kymmentä - siis meille aika myöhään - ja siihen aikaan suuret massat hiihtäjiä vasta vyöryivät jääladuille. Yöpakkaset kyllä pitävät baanan kunnossa varsin pitkälle päivään.

Lenkkimme kulki taas Rautakankareelta Enonselän poikki Selkäsaareen ja sieltä rantaan, ohi Mukkulan ja takaisin satamaan. Jäällä alkaa olla jo aikamoiset latuverkostot, suorastaan Highway Vesijärvi.

maanantaina, huhtikuuta 01, 2013

Ruoka oli hyvää ja liikuntaakin oli riittävästi

En ole pääsiäistä varten laittanut erityistä juhlaruokaa, mutta ei meillä ole ketään jätetty myöskään nälkäiseksi. Lauantaina pöydässä oli neljä henkeä, eilen kuusi, tänään kolme. Tänään jo rääpimme kulhojen pohjilta, mutta edelleen huokailimme lopuksi täysiä vatsojamme.

Tarjolla on ollut punajuuri-vuohenjuustokeittoa, tattikaalikääryleitä, kreikkalaisittain maustettuja lammaslihapullia, tomaattista kastiketta, munakoisosalaattia, perunoita, uunissa haudutettuja juureslohkoja, kahta eri lailla maustettua graavilohta, vihannessalaattia, sienisalaattia, puolukkasurvosta, leipiä ja juustoja. Jälkiruoaksi olen tarjonnut pashaa ja mustikkakukkoa vaniljakastikkeella. Valmiina ostin ainoastaan kalat, leivät, juustot ja vaniljakastikkeen, muut lajit valmistin itse.

Otimme varaslähdön ruokajuhlaan jo viikko sitten maanantaina, kun keittokirjaporukan voimin valmistimme sieniruokia. Kaksi meistä kokkasi, yksi valokuvasi. Työtä riitti noin neljäksi tunniksi.

Kaikki ruokalajit oli valittu sen mukaan, että ne syntyvät kuivatuista tai pakastetuista sienistä. Italialainen kokkimme valmisti antipastoksi herkkutateilla ja taleggio-juustolla päällystettyjä crostineja ja primo piattoksi herkkutattipastaa. Minä taas tein mustatorvisienikeittoa ja herkkutattitäytteisiä kaalikääryleitä.

Ammattikuvaajan otokset ilmestyvät aikanaan kirjassa, mutta ohessa muutama minun ottamani kuva keskeltä ruoanlaittohässäkkää. Olen toki ennenkin huomannut, ettei ruoanlaittaja itse oikeastaan ehdi keskittyä
kuvaamiseen. Usean ruokalajin tehtaassa se oli erityisen hankalaa.



Vielä yhteenveto pääsiäisen liikunnoista: hiihtoa jäällä 10-20 kilometriä päivässä perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina. Tänään jätin aamuhiihdot väliin mutta kävelin sen sijaan puolison kanssa Päijät-Hämeen keskussairaalaan katsomaan anoppia. Kilometrejä tuli hieman kierrellen ehkä kahdeksan. Vielä tässä iltapäivästä kävimme koiralenkillä läheisellä Kariniemen mäellä, kilometrejä kaksi kolme.