sunnuntaina, elokuuta 16, 2009

Nyt sillä on nimi: kotoilu

Mari Mörö kirjoitti perjantain Hesarissa kolumnissaan Kotoilijan juhlaviikot(€) siitä, miten meidän keski-ikäisten kotiruoka-, keräily- ja säilöntäharrastukset ovat taas trendikkäitä. On muotia kysyä kokeneemmilta säilöntäohjeita ja huokeiden ruokien reseptejä ja itsekin niitä kokeilla. Rohkeimmat nuoret uskaltautuvat jopa kasvimaalle ja metsään. Englantilainen termi on homing, jonka Mörö siis kääntää kotoiluksi.

Kuten Mörö myös kirjoittaa, trendikkyys ei hirveästi hetkauta meitä, jotka olemme jopa vuosikymmeniä keränneet hillomarjamme ja keittäneet mehumme, hakeneet metsästä sekä kuntoa että sienisadon ja varmistuneet siitä, että keskellä talveakin on jotain kesän makuja tallessa. Itse asiassa kotoilijat ovat juuri nyt niin kiireisiä, ettei heillä ole aikaa moisiin pohdintoihin. Fiksuimmat meistä ovat säästäneet lomansa näille sadonkorjuuviikoille, jotka toki jatkuvat vielä ainakin sienten ja joidenkin metsämarjojen kohdalla elokuun jälkeenkin.

Minäkin olen lopulta lomalla, mutta pääsen vähän huonosti toteuttamaan luovaa hamsteria itsessäni. Tänään on pyykkipäivä ja sitä paitsi sataa niin tiheästi, ettei keräily onnistu sen paremmin metsässä kuin marjapensaissakaan. Alkuviikko kuluu matkavalmisteluissa, sillä vastoin kaikkia aiempia periaatteitani olen lähdössä mieheni kanssa pitkälle ulkomaanmatkalle marja- ja sieniaikaan. Matkan ajankohdalle on kuitenkin hyvät syyt, joiden vuoksi olen valmis uhraamaan vuoden tärkeimmät viikot.

Onneksi tallessa on sentään jonkin verran vadelmia, mustikoita ja mustaherukoita, osa hillopurkissa, osa pakastimessa. Ja luotan siihen, että sienimetsän iloista suuri osa on vasta edessä syyskuussa, kun palaamme matkalta.

Ensimmäisen harjoitusmatkan teimme jo perjantaina ja lauantaina Kotkan ja Haminan seuduille. Meren rannalla metsässä oli paljon isoja mustikoita, joita napsin suoraan suuhun. Ystävien kesäkeittiön herkut ja auringonlasku meren ylle taas tallentuivat muistojen joukkoon. Kaikkea kesää ei onneksi saa purkkiin. Digikuvakin on aina vain kalpea vihje siitä, mitä parhaimmillaan on kokenut.

lauantaina, elokuuta 01, 2009

Apeissa tunnelmissa

Säiden puolesta elän ihannekesääni. Aurinko on ollut näkyvissä riittävästi, mutta lämpötila on vain harvoin kiivennyt sietämättömän pitkäksi aikaa hellerajan yläpuolelle. Erityisen kiitollinen olen sateista, jotka ovat sopivasti aina noin viikon välein katkaisseet kuivuuden kastellen marja- ja sienimaastot. Siellä täällä olen kuullut jonkun valittavan lomasäitä (ei jatkuvaa hellettä), mutta tuttavapiirissäkin suurin osa ihmisistä tuntuu olevan tyytyväisiä lämpötiloihin, joissa vielä jaksaa tehdä jotain.

Olen kuitenkin apea, kahdesta syystä. Ensimmäisestä saan syyttää melkein pelkästään itseäni. Keväällä - ehkä laman pelossa, vielä enemmän jossain kaikkivoipaisuuden hurmoksessa - keräsin tehtäväkseni ihan liikaa töitä. Oikeaa lomaa en ole ehtinyt viettää vielä ollenkaan, ainoastaan paeta työpöydän äärestä muutamana päivänä. Ihan pikkuisen syytän joitain asiakkaitani eli töideni ostajia, jotka tekivät tilauksensa kovin myöhään tänä vuonna. Jos he olisivat uskaltaneet/osanneet/ehtineet järjestellä tilauksensa paremmin, olisin ehkä saanut työt valmiiksi jo pari viikkoa sitten. Ehkä.

Toinen syy on ainakin melkein suoraa seurausta edellisestä. Luultavasti liian kovan työtahdin takia olen jo kaksi kertaa tänä kesänä sairastunut sen verran pahasti, että oikean loman sijasta olen joutunut sairauslomalle. Nyt sinnittelen vaarattoman mutta äärimmäisen ikävän huimauksen kanssa. Alussa tuntui sängyssäkin, että ihan kohta poraudun patjan läpi syövereihin. Muutaman päivän lepäilyn jälkeen oireet ovat vähän helpottaneet ja osaan myös jo ennakoida asennot, joissa huimaus iskee. Mutta voimat ovat vähissä, enkä todellakaan jaksa keskittyä pahoinvoinnilta kirjoittamiseen ja pitkään istumiseen.

Tällainen pakkohidastettu elämä on todella kaukana siitä, miten haluaisin lomaani viettää. Jos olisin saanut työt aikataulun mukaan valmiiksi viime viikolla, olisin nyt keräämässä marjoja ja sieniä ja jalostamassa niitä säilykkeiksi. Tällä viikolla olen jaksanut olla kaksi tuntia vadelmapöheikössä ja kiertää kerran hyvät kanttarellipaikkamme. Kirvelevin mielin jätin menemättä parin kilometrin matkaa herkkutattimetsään, jossa ensimmäinen sato luultavasti mätänee. Ainakin siitä päätellen, että kotipihamme muutamat herkkutatit olivat ehtineet mennä vanhoiksi sinä aikana, kun minä lepäsin kaupungissa omassa sängyssäni.

Nyt jo vähän hirvittää, miten jaksan ensi viikolla vielä puristaa kasaan ne hommat, jotka vielä ovat jonossa. Lomalle pitäisi lopulta päästä sillä mielellä, ettei yksikään tekemätön työ kaiherra. Toivon tietenkin myös, että säät suosivat myös elokuun lomailijaa. Ei silläkään tosin ole niin valtavasti väliä. Kunhan pääsisi ulos ja vapauteen.